19

Torstaina mulla oli synttärit, täytin 19 vuotta! Päivä alkoi siitä, kun kaksi nuorinta tyttöä marssi paketin kanssa mun huoneeseen "zum Geburtstag viel glück" laulaen ja malttamattomana odotti sen avaamista. Paketista kuoriutui leffaliput, joka oli kyllä ihan nappivalinta perheeltä köyhälle au pairille, jolla matkalaukussa hirveästi tilaa ylimääräiselle krääsälle ei ole! Mulla oli suunnitelmana mennä aamupäivästä kiertelemään kauppoja joululahjojen tai kivojen synttärivaatteiden toivossa, mut miten kävikään: mä nukuin siihen asti et pitikin alkaa jo hoitamaan muita juttuja.

Siinä sit ruokakaupan kassalla mulle tuli puhelu, jota en ois ikinä odottanut saavani. Tyttöjen koulussa oli pommiuhka, ja mun piti lähteä hakemaan keskimmäistä saman tien koulsta. Eipä siinä käynyt kertaakaan mielessä et mitä jos se räjähtää just kun oon koululla ja kuolen. Päälimmäisenä ajatuksena oli vaan polkea täysillä ja saada tyttö sieltä ulos mahdollisimman nopeasti. Poliiseja oli joka puolella, ja jokainen koulun ohi menevä auto tarkistettiin. Ehjänähän me sieltä loppujen lopuksi selvittiin ja pommi oli löydetty ennen räjähtämistä läheiseltä yliopistolta, mut kaikkeen sitä syntymäpäivänänsä joutuukin. Kotiin turvallisesti päästyäni aloin tajuamaan tilannetta ja laitella viestejä Suomeen. Loppu päivä kuitenkin jatkui ihan normaalisti vanhimman tanssitunnilla ja mun kielikurssilla.



Eilen myös ystävälläni Ellillä oli syntymäpäivät, joten oltiin kutsuttu läheisimpiä Saksa-kavereita ravintolaan syömään ja juomaan, josta sit halukkaat jatkettiin vielä iltaa. Sen ainaisin gibsonin sijaan päädyttiin tällä kertaa Batschkappiin, jossa sinne mennessämme oli joku livebändi esiintymässä. Meinattiin jo viiden minuutin jälkeen kääntyä takaisin, mutta onneks odotettiin bändin lopettavan. Bändin jälkeen alkoi nimittäin DJ soittamaan just sitä musaa mitä haluttiinkin kuulla ja meininki oli ainakin meillä ihan katossa. Paikka oli iso halli, joten oli tilaa reivata! Neljän kieppeillä väsymys alkoi painaa ja u-bahnin odottelu ja kotimatka oli sit kyllä aika tuskaa, mut ehkä se oli sen arvoista!

Tänään mä oon sit siivoillut mun huonetta ja pakkaillut, sillä huomenna mä suuntaan Suomeen! Oon oottanut tätä pitkään, mut nyt tuntuu jotenkin niin oudolta lähteä. Oon ollut kuitenkin niin kauan pois kotoa, että tuntuu ihan epätodelliselta lähteä sinne. Varsinkin, kun se kotikin on ihan uusi. Mut tänne blogin puolelle palaillaankin seuraavan kerran sit vasta suomen puolelta, bis dann!

Hillbeck & Soest

Taas kerran yks ihana viikonloppu takana! Tällä kertaa se tosin ei alkanut ongelmitta, sillä juostuani Hauptbahnhofilla tuhatta ja sataa ehtiäkseni bussiin mulle tuli viesti, että bussi on tunnin ja 20 minuuttia myöhässä. Ulkona sen reilu puolitoista tuntia värjöteltyäni bussi saapui ja lähti kohti Dortmundia. Matkassakin meni odotettua pidempään ja Dortmundissa jouduin taas kerran juoksemaan kovempaa kuin ikinä ennen ehtiäkseni oikeaan junaan. Onnekseni ehdin juuri ja juuri ja junan saavuttua perille mua olikin jo asemalla vastassa iloisesti hymyilevä Saija! Taas kerran tuntui niin epätodelliselta mut toisaalta myös luontevalta nähdä häntä täällä! Ajeltiin lyhyt ajomatka Saijan saksakotiin ja pienen juorutuokion jälkeen nukahdettiin.

Lauantaina heräiltiin rauhassa ja syötiin Saijan hostperheen kanssa aamupalaa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun mä pääsin perinteiselle saksalaiselle aamupalalle kaikkine makkaroineen sekä nutella- ja marmeladileipineen! Olihan se herkkua, mut toisaalta mä tykkään itse edelleen enemmän tuoreista hedelmistä ja vähän kuiturikkaammista leivistä aamuisin. Aamupalan jälkeen laitoimme itsemme kuntoon ja lähdettiin ruokakauppaan hakemaan tortilla-aineksia. Tän jälkeen kokkailtiin, syötiin ja juoruttiin, tohon ateriaan saatiinkin kulutettua varmaan useampi tunti kun juttua riitti taas parin kuukauden kuulumisten edestä!





Ruuan jälkeen kerättiin kamat kasaan ja lähdettiin Hillbeckin kylän joulumarkkinoille. Sinne oli koko kylä kokoontunut juomaan glühweinia, kuuntelemaan musiikkia ja ennen kaikkea tapaamaan toisiaan. Vitsi että siellä oli ihana ja ainutlaatuinen tunnelma! Ihan erilaista Frankfurtin turistirysähässäkkään verrattuna. Meillä kävi myös hassu sattuma, sillä suomentaessani Saijalle erästä asiaa, kuultiin edessä olevan tytön sanovan "puhutteko te suomea?". Siinä hämmennyksissämme ei osattu vastata juuri muuta kuin "mitä hittoa?!" ja nauraa perään. Mistäpä oltais arvattu että just hän ois ollut Suomessa vuoden vaihdossa! Markkinoilla pari tuntia nuotion loisteessa istumisen, livemusiikin kuuntelun ja herkkujen syömisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti Saijan kotia. Illalla mentiin vielä saunaan! Tuntui niin ihanalta ja rentouttavalta näin neljän kuukauden tauon jälkeen, mutta huomattiin myös meidän "saunakunnon" olevan ruosteessa.





Sunnuntaina aamu alkoi taas aamupalalla. Saksassa vietettiin myös Nikolauksenpäivää, joten päästiin näkemään myös siihen kuuluvat rutiinit! Tapanahan on siis, että Nikolaus käy yön aikana tuomassa ulos jätettyihin kenkiin pienet paketit. Oli ihana katsoa lasten riemua ja yllätyksekseni oli myös mulle ilmestynyt pieni paketti!

Tämän jälkeen laitettiin itsemme valmiiksi, otettiin auto alle ja suunnattiin kohti Soestia ja joulumarkkinoita. En ollut kyseisestä paikasta ennemmin kuullutkaan, mut täytyy sanoa et se osottautui tähän mennessä kyllä yhdeksi kauneimmista Saksan kaupungeista missä oon käynyt! Pieni ja idyllinen. Joulumarkkinoille löydettyämme ensimmäisenä bongattiin Suomen lippu kojusta, jossa myytiin suomalaista hunajaa. Siellä oli kaiken lisäksi vielä mukava suomalainen myyjä, jonka kanssa vaihdeltiin kuulumiset (kyllä, täällä kaikki suomalaiset vaihtaa kuulumisia tavatessaan, vaikka eivät olisi ikinä ennen nähneetkään) ja joka antoi meille pienet itsenäisyyspäivä alennukset! Seuraavaks bongattiin koju jossa myytiin "original finnischer flammlachs" eli suomalaista savulohta. Suolainen hinta siitä saatiin maksaa, mut halleluuja että se maistui hyvälle! Ihanaa löytää suomijuttuja täältä ihan sattumalta ja varsinkin just itsenäisyyspäivänä! Maisteltiin kyllä kiitettävästi myös saksalaisia herkkuja ja ihmeteltiin markkinoiden menoja. Pimeän tultua lähdettiin taas ajelemaan Hillbeckiä päin, josta mun pitikin pian jatkaa matkaa Dortmundiin ja siitä Frankfurttiin.

Oli ihanaa päästä viettämään rentoa ja aikataulutonta viikonloppua uusiin maalaismaisemiin ja hyvän ystävän seuraan. Pääsin kunnolla latailemaan taas akkuja ja tunteitakin tuli vuodatettua puolin ja toisin. On ihan mieletön rikkaus, et uusien ystävien lisäksi mulla on ihan parin tunnin matkan päässä kaveri kotipuolesta, jonka kanssa tiedetään tismalleen millaista toisen sekä saksa- että suomielämä on!

Joulukuun ensimmäinen

Moikkamoi! Mun elämässä ei viikolla tapahdu kamalasti mitään töiden lisäksi, joten näköjään tää blogi painottuu lähinnä viikonloppujen tapahtumiin, heh. Perjantaina mulla oli vaikka mitä suunnitelmia, mut muuttujien sattuessa päädyin jäämään kotiin, syömään lättyjä perheen kanssa ja treenailemaan modern dancea meidän vanhimman kanssa. Lauantaina täällä oli sitten synttäribileet, joten mä päätin että en jää vapaa-aamunani kuuntelemaan sitä huutoa ja painuin keskustaan. Näin samalla Meriä, jonka kanssa käytiin kiertelemässä joulumarkkinoita. Ei kyllä ollut mun mieleeni ainakaan näin lauantai-iltapäivästä, kun jengiä oli niin paljon et ite markkinoista ei meinannut nähdä juuri mitään. Ehkä ne pitää tsekata uudestaan vielä jonain arkipäivänä! Illalla mulla oli sit babysittingiä, jonka jälkeen lähdin pikapikaa kaupunkiin tapaamaan unkarilaista Dalmaa. Oltiin bongattu netistä ERASMUS-partyt, jossa me sit viihdyttiinkin aamun pikkutunneille asti!

Tuntuu ehkä maailman oudoimmalta, että nyt on joulukuu. Lapintyttönä on niin tottunut siihen, että aurinkoa ei paljoo marras-joulukuun aikana näy ja lumetkin alkaa jo pysyä maassa, mut täällä sen sijaan on valoisaa pitkälle iltapäivään ja lunta on tullut vaan kahdesti eikä silloinkaan maahan asti.  Mut sitkun se aurinko laskee, niin on taas ihan kunnolla pimeää kun ei sitä luntakaan oo valaisemassa. Toi takki joka näissäkin kuvissa näkyy, on se takki jota mulla Suomessa oli tapana käyttää vasta niillä pakkasilla, kun lumi narskuu jalkojen alla. Täällä ei edes oo ollut vielä pakkasta ja toi on ollut mulla käytössä jo useamman viikon? Ja tiedättekö muuten mitä! Tää joulukuun alkaminen tarkoittaa myös sitä, että mun suomilomaan on alle 20 päivää aikaa. Kyllä täällä aletaankin jo kovasti olla loman tarpeessa, puhumattakaan, kaiken tutun ja turvallisen keskellä olemisesta tai omassa sängyssä nukkumisesta. Vitsi mä oon innoissani!

Mikä on muuttunut?

Mun aupair ajan puoliväli alkaa häämöttää jo alle kuukauden päästä. Sanotaan, että ulkomailla asuminen on tosi iso muutos ja kasvun paikka, joten mä ajattelin nyt tulla raapustamaan pientä väliraporttia aiheesta, mikä mussa ja mun elämässä on muuttunut. Samanmoisen postauksen sais varmaan arkipäiväisemmistäkin asioista, mut jätetään se toiseen kertaan tällä kertaa.

Koti
Suomessa mun arki pyöri kodin ulkopuolella: aamuisin lähdin kouluun tai töihin, jonka jälkeen mulla oli joko treenien vetämistä, ryhmäliikuntatunteja tai tankotanssia oikeastaan joka päivä. Sen jälkeen lösähdin usein joko jonkun kaverin, silloisen poikaystävän tai ihan vaan kodin sohvalle rentoutumaan. Koti (ja kavereiden kodit) oli siis se paikka, jossa sain unohtaa kaikki arjen kiireet ja olla vaan rauhassa. Tietty sielläkin joskus oli jotain kotitöitä, kouluhommia tai ruuanlaittoa hoidettavana, mut täytyy sanoa et niiden hoitamisessa taisin olla aika laiska. Täällä Saksassa sen sijaan mun arki ja työt pyörii kodin ympärillä. Myöskin suurin osa mun kavereista on au paireja, joten heidänkään koteihin harvoin pääsee arkea karkuun. Monesti onkin siis niin, että kun mun "työvuoro" loppuu, lähden mä saman tien pois kotoa tai painun omaan huoneeseeni, sillä muuten musta tuntuu että oon edelleen töissä. Kodin merkitys arjessa on siis muuttunut.

Näkymä ikkunasta Suomessa

Näkymä ikkunasta Saksassa

Arki
Suomessa mun arki pyöri mun ympärillä: mun koulu, mun harrastukset, mun kaverit ja mun perhe... Mun ei tarvinut huolehtia muusta, kuin siitä et kerkeen omiin menoihini, mun omat tavarat ei loju pitkin kämppää ja et en itse kuole nälkään. Täällä sen sijaan arki pyörii lasten ympärillä ja mä oon aika pitkälti se, joka sitä arkea pyörittää. Mä hoidan lapset harrastuksiin ajoissa ja mukaan niille kaiken tarvittavan, mä hoidan niille ruuat kaappiin, mä kävelen päivät pitkät niiden perässä siivoillen niiden sotkuja, mä varmistan et niillä on läksyt tehty ja että niillä ei tule nälkä iltapäivällä. Huh, kuulostan ihan mun äidiltä pari vuotta takaperin. Au pairiutta verrataankin monesti vanhemmuuteen tai isosiskona olemiseen. Tästä sentään saa pientä taskurahaa ja ennen kaikkea vapaapäiviä!

Liikunta
Suomessa oon harrastanut kilpaurheilua pienestä asti ja sen loputtua liikunta vaihtui kuntosaliin, ryhmäliikuntatunteihin, lenkkeilyyn ja tankotanssiin ja välillä valmennushommissa tein itse lasten mukana saman treenin. Treenasin aina sillä tavalla mikä milloinkin tuntui mukavalta ja omalta jutulta ja nää meni vähän kausittain. Viimeisimmän vuoden aikana on tullut urheiltua noin kolme kertaa viikossa, mut tänne tullessa mun urheilut putosi lähes nollaan. Ainakaan ensimmäisen kuukauden aikana en liikuttanut evääni mihinkään suuntaan, juurikin sen takia, et sen mun tänhetkisen "oman jutun" eli tankotanssin treenaaminen on täällä niin kallista. Sen lisäks oon tosi huono treenaamaan itsekseni, joten mun ainoiksi urheiluiksi siis on jäänyt mun tosi epäsäännölliset juoksulenkit ja lasten kanssa jumppailut. Nyt oon saanut tosin itseäni sen verran niskasta kiinni, et oon pari kertaa lyhyen ajan sisällä saanut raahattua itseni lenkkipolulle, oon käynyt yhdellä tanssikoululla testaamassa tankoilua ja seuraavaan oon ottanut jo yhteyttä. Mulla on nimittäin mennyt hermo tähän laiskotteluun ja siitä johtuvaan huonoon oloon ja kuntoon, puhumattakaan lisääntyvästä selluliitin määrästä. All in all: ennen urheilin, nyt en, mut pikkuhiljaa yritän palata entiseen!


Liikuntaa Suomessa // Ei liikuntaa Saksassa

Ruoka
Mähän oon täällä puoliks suomalaisessa perheessä, joten meillä syödään aika paljon ihan suomalaista perusruokaa. Suomessa meillä tosin on ollut lähes joka ruualla lihaa ja salaatti erikseen, kun taas täällä syödään lihaa vaan kerran tai kaksi viikossa ja kasvikset on siellä ruuan seassa. Meillä kotikotona syödään päivällinen neljän kieppeillä, kun täällä taas vasta seitsemältä. Suomessa söin herkkuja lähinnä suklaata kerran viikossa pikkuisen isomman määrän, täällä taas oon lipsahtanut syömään pienempiä herkkuja useammin, pahimpina kausina melkein joka päivä.

Kieli
En tiedä miten voin ees verrata mun kielen käyttöä siihen mitä se oli Suomessa, sillä enhän mä mitään vieraita kieliä käyttänyt. Sekä mun saksa että englanti on lähtenyt kyllä parantumaan hurjasti, mut ei oo tullut sellaista läpimurtoa. Ymmärrän yleensä kuitenkin oikeastaan kaiken, mitä mulle saksaksi sanotaan, mut muiden, varsinkin natiivien keskustelua on vaikea seurata tai varsinkaan kommentoida väliin mitään ja osallistua keskusteluun. Välillä oon myös vähän arka puhumaan tai saamaan sanaa suustani. Muutaman viinilasin jälkeen tosin puhun saksaa täydellisesti, ainakin omasta mielestäni. Jopa mun suomen kieli on muuttunut: täällä lähes kaikki muut suomalaiset on etelämmästä kotoisin, joten mulle on lähtenyt tarttumaan heidän puhetyylinsä enkä puhu enää niin "levveesti" Kemin murteella vaan nykyään jo aika neutraalisti. Tosin edelleen tulee vastaan sanoja, jotka aiheuttaa muissa hämmennystä ja kysymysmerkkejä. Onneks täällä sentään on Meri ja parinsadan kilometrin päässä Saija joiden kanssa puhutaan samaa suomea! :D Huippua on se, et voin kälättää kovaan ääneen suomityttöjen kanssa, puhelimessa tai whatsappin äänitteissä suomea, ilman et julkisilla paikoilla kukaan ymmärtää sitä!


Minä ja Saija Suomessa

Minä ja Saija Saksassa

Vapaa-aika

Kuten jo kerroin, Suomessa harrastusten jälkeen vapaa-ajalla oli helppo tavata kavereita ja useimmiten saatettiin vaan kerääntyä jonkun kotiin ja ihan olla vaan, tai vaikkapa ajella ympäri Kemiä. Ei tarvittu mitään erikoisia suunnitelmia, tosin harvemmin sit päädyttiin tekemäänkään mitään erikoisempaa. Viikonloppuisin mentiin jonkun luo aloittelemaan ja käytiin juhlimassa. Täällä sen sijaan harvalla au pairilla ainakaan on sitä omaa kämppää, jonne vois päivän päätteeksi pyytää kaverit bailaamaan, katsomaan leffaa, kokkailemaan tai ihan vaan olemaan. Myös etäisyydet on ainakin ajallisesti pidempiä koska pitää kulkea julkisilla. Siks monet kavereiden tapaamiset täytyy sopia hyvissä ajoin etukäteen, ja yleensä tavataan jossain keskustassa kahvikupin, drinkin tai ruuan äärellä. Myös clubeille mentäessä aloittelut joutuu joskus hoitamaan pussiviinillä jossain ulkona tai vaihtoehtoisesti pubeissa. Siks tää rahanmeno täällä on ihan älytöntä! Ikävä on niitä aikoja, kun monet puhelut meni suurinpiirtein näin: "Missä oot? Ai no hyvä, oon sun alaovella suklaalevyn kanssa!"


Vapaa-ajan viettoa Suomessa // Vapaa-ajan viettoa Saksassa

Ihmiset
Kemissä tulee joku tuttu vastaan joka kerta kun astut ovesta ulos, mut vaikka täällä Saksassa oonkin "isossa maailmassa" niin saattaa täälläkin keskustassa kävellä tuttuja vastaan ja julkisissa näkyä samoja naamoja useampaan kertaan.

Suomessa hengattiin vapaa-ajalla lähes aina vaan sillä omalla porukalla. Täällä sen sijaan on ihan normaalia, että jengiin saattaa liittyä joku entuudestaan ihan tuntematonkin tyyppi. Lähdin esimerkiks Amsterdamiin kuuden hengen porukassa, josta entuudestaan tunsin vaan kaksi ja vitsi miten hyvä reissu olikaan!

Kemissä kaikki tuntee toisensa tai vähintäänkin jonkun kaverin tai sukulaisen. Ennen pidin sitä huonona juttuna, mut eihän se oo ollenkaan hassumpaa että vaikkapa baarista tunnet muitakin kuin oman porukkasi. Täällä kaikki ihmiset on sellaisia, jotka oon tuntenut maksimissaan kolme kuukautta mut silti oon saanut täältä paljon kavereita, jopa ystäviä ihan ympäri maailmaa. On tosi priceless päästä tutustumaan ihmisiin ihan puhtaalta pöydältä ilman ennakko-odotuksia! Suomessa oon tuntenut kaikki mun lähimmät ystävät vähintään kolme vuotta, vanhimmat on roikkuneet matkassa ihan tarhaikäisestä tai uimakouluajoista asti. Oon tosi onnellinen siitä, et oon saanut hyvin pidettyä yhteyksiä aikalailla kaikkiin ystäviini, perheeseeni ja jopa tuttuihin Suomessa ja kaikkien kanssa tuleekin viestiteltyä suurinpiirtein yhtä paljon kuin Suomessa ollessani, ellei enemmänkin! Ihanaa on ollut myös huomata, miten läheiset Suomessa jaksaa kuunnella myös mun au pair ongelmia, vaikka heille varmasti monet asiat tuntuu tosi vieraalta. Myös nää Saksan päässä olevat kamut on tulleet tosi tärkeiksi ja whatsapp käy päivittäin kuumana milloin mistäkin aiheesta. On hyvä, että myös täällä päässä on tukiverkosto, joka tietää prikulleen millaisia tunteita ja asioita käyt läpi. Ehkä se onkin yksi syy, miksi kaikkien uusienkin ihmisten kanssa tuntuu klikkaavan saman tien!


Kavereita Suomessa // Kavereita Saksassa

Minä
Suomessa mulla on aina ollut vähän hälläväliä asenne, oon ollut vähän huolimaton ja hajamielinen eikä asiat oo ollu mulle ihan niin justiinsa. Stressi ja v*tutus oli mulle ihan tuntemattomia käsitteitä. Se on ollut just se piirre, jota itsessäni oon varsinkin viimevuosina eniten vihannut, sillä se on hidastanut mua saamaan asioita aikaseksi tai ottamaan niitä tarpeeks vakavasti. Täällä mulla lähti karsiutumaan tää asenne: halusin olla täydellinen ja tehdä kaikki just niinkun piti. Sen seurauksena virheet alkoi tuntumaan isommilta kuin ne olivatkaan ja niistä aiemmin mulle tuntemattomista käsitteistä tuli arkipäivää. Mulla meni hetki ennen kun edes tiedostin tätä, mut sen jälkeen tajusin, et toi hälläväliä-asenne ei oo heikkous, vaan selviytymiskeino. Sen avulla mä oon tähänkin asti selvinnyt välillä tosi hektisestä ja raskaastakin arjesta selväjärkisenä, joten miks mun pitäis päästä siitä eroon? Voin hoitaa hommat kunnialla myös ilman, et jatkuvasti stressaan onko kaikki tehty just oikein. Jos ei, niin mä korjaan asian ja sillä selvä!

Otan nykyään ehkä vähän enemmän vastuuta asioista, sekä arvostus kaikkea kotona olevaa eli ihmisiä, tapoja, ruokia, jopa omia tavaroita kohtaan on noussut. Oon kuitenkin omasta mielestäni edelleen aikalailla prikulleen sama Alina joka kolme kuukautta sitten lähti Suomesta, vaikka kaikki mun ympärillä onkin muuttunut. En oo siis huomannut itsessäni mitään sitä paljon puhuttua ja peräänkuulutettua henkistä kasvua, fyysistä kyllä sit senkin edestä. Mitä se edes oikeastaan on? Ehkä pystyn kirjoittamaan siitä lisää viiden kuukauden päästä, kun mun au pair aika alkaa olla ohi, tai ehkä se on sellainen juttu, jota ei itse huomaa. Tai ehkä se yksikertaisesti on vaan sen tiedostaminen, että eipä tässä vielä ihan valmis paketti ollakkaan!


Minä Suomessa // Minä Saksassa

Taunus

Moikkamoi! Taas on edellisestä postauksesta päässyt vierähtämään aikaa. Onhan tässä ehtinyt tapahtumaankin jo vaikka mitä, mut tällä kertaa tulin kertomaan mun loppuviikosta. Torstaina lähdin kamalassa kiireessä tukka märkänä ja ilman meikkiä seikkailemaan julkisilla kohti Königsteinia. Siellä kävin kokkailemassa tortilloja Jasminin luona, sekä ajeltiin Taunusvuoren huipulle katselemaan maisemia. Siellä ei kauaa viihdytty, sillä a) kamerasta loppui akku ja b) tuuli oli kamalan kylmä! Sit ajeltiin tuhatta ja sataa Oberurseliin josta hyppäsin junaan ja takaisin kohti Frankfurtia.




Perjantaina mulla piti olla vähän rennompi päivä ja ainoiksi hommiksi piti jäädä kaupassa käynti ja imurointi. Kuitenkin ihmeen kaupalla päädyin omien hommieni jälkeen chillailemaan ja leikkimään lasten kanssa koko päivän ja illalla lähdin vanhimman tytön kanssa katsomaan koulun oppilaskonserttia. Onneksi lähdin, sillä vitsi se oli hieno. Melkein koko konsertin ajan mulla oli kylmiä väreitä! Konsertti tosin kesti pidempään kuin ajattelin, joten sen jälkeen mulla oli taas kamala kiire omiin menoihin. Pari tuntia aikataulusta myöhässä lösähdin kuitenkin taas Jasminin sohvalle katsomaan possea, juoruamaan ja syömään kaikkea epäterveellistä. Kunnon sleepover meininkiä!



Aamulla nukuttiin pitkään, katsottiin posse loppuun ja syötiin herkkuaamupalaa. Sit lähdettiin hakemaan Jasminin hostlapsia, ja samalla päästiin tsekkaamaan englantilaisen kirkon joulumarkkinat sekä Bad Homburgin keskusta. Bad Homburgista lähdin taas junalla kotia kohti, jossa kävin kymmenen minuuttia kääntymässä, ennen kuin lähdin suomityttöjen illalliselle. Koko jengi ei tällä kertaa päässyt paikalle, mut oli ihana nähdä taas osaa porukasta pitkästä aikaa! Sen jälkeen mä tulinkin jo kotiin löllöilemään ja katsomaan täydellisiä naisia. Tää päivä menee varmaan aikalailla samalla kaavalla, mut nyt mä painun lenkille, erehdyin nimittäin yks päivä käymään vaa'alla, heh!

Lokakuun kuulumiset

1. My Zeil kauppakeskuksessa on suunnittelijalla ollut vatupassi suorassa ja pikkusen ylikkin. 2. Näkymä mun ikkunasta, tohon ei vaan ikinä kyllästy! 3. Huonon hiuspäivän pelastaja ranskanletit. 4. Koreanischer garten Grüneburgparkissa ihan kävelymatkan päässä meiltä, niin nättiä!



1. & 2. Maisemia kauppatien varrelta, harmi vaan et noi värikkäät lehdet alkaa olla jo pudonneet. 3. Tie tyttöjen tennisklubille 4. Excuse me jonkun pyhänhengen voimallako tää tässä pitäis pysyä?!?



1. Yks ilta käytiin pyörähtään suomityttöjen kanssa parin viinilasillisen jälkeen alt Sachsenhausenissa eli Frankfurtin baari/pubikadulla. Mulla ja muutamalla muullakin tosin tuli heti nälkä, joten jätettiin siiderit välistä ja lähdettiin syömään... 2&3 .. ja dönereiden jälkeen kotia kohti. Ei yhtään hassummat maisemat kipitellä kotiin! 4. Meidän nelivuotias tuli katsomaan täykkäreitä mun kanssa, ei tosin tainnut hirveästi kiinnostaa kun ei kauaa mun seurana viihtynyt.



1. How can anyone not love Mainhattan? 2. Yks viikonloppu mun kesävaihdon hostveli oli käymässä Frankfurtissa. Käytiin perjantaina perinteisessä saksalaisessa ravintolassa syömässä, jonka jälkeen jatkettiin matkaa vielä pienimuotoisille oktoberfesteille. Ihan järkyttävän kokoisia noi tuopit. 3&4 Lauantaina päästiinkin testailemaan kiipeilyä, ja vitsi että oli kivaa!

1. Aamupalaa Amsterdamissa! Ei kyllä ollut kehumista tuossa paikassa. 2. Puukenkien sovitusta. 3. Käytiin tutkimassa myös nää Amsterdamin hämykaupat ja kannabistuotteita löytyi ihan sukista suklaaseen. 4. Jossain välissä kylmyys ja väsymys yllätti joten painuttiin lämpimälle kaakaolle, nams!



1. Syyslomalla rentoutumista ja herkuttelua yksin hiljaisessa kodissa. Ah mitä luksusta! 2. Aamupalaa Düsseldorfin Galeriassa. Ei kyllä jäänyt hyvä kuva kyseisestä paikasta vaikka valikoima olikin hyvä, sillä henkilökunta ei viitsinyt ilmoittaa meille aamupalan loppuvan viiden minuutin päästä paikkaan saapumisestamme. 3. Ryhmärämä Düsseldorfissa. 4. Selfie ennen illalliselle lähtöä Kölnissä.



1. Maailman parasta lohisalaattia! 2. Hotelliaamupala Kölnissä. 3. Uskaltauduin suurinpiirtein ekaa kertaa ikinä maistamaan jotain muuta kuin sitä ainaista kinkku-ananasta tai kebab orienttia ja taisin löytää uuden lempparimaun! 4. Ihania syksyn värejä!



1. My Zeil yövalaistuksessaan ja semisti jengiä sen edessä. 2. Halloweenina Bar Celonassa tilasin tequila sunrisen mut sainkin nenän eteen jotain kiehuvaa taikalitkua. 3. Lounaalla vakkarikiinalaisessa. 4. Ihana aurinkoinen Frankfurt!



1. Tää syksy täällä on kyllä ollut ihan mieletön. Aurinko paistaa lähes joka päivä, puiden lehdet loistaa oranssina ja ilma on syksyisen kirpsakka. 2. Perjantaina käytin pari ylimääräistä vapaatuntiani hyödyksi ja lähdin skyline plazaan shoppailuterapiaan. 3. Ja samaisena perjantai-iltana treffattiin Jasminin kanssa hyvän ruuan merkeissä. Siis kattokaan minkä kokoinen annos! Syötyäni sen kokonaan tuli tarjoilijakin kysymään että oonko ok :D 4. Meistä kukaan ei muistanut tätä kuvaa ennen kun bongatiin itsemme siitä.



1. Ryhmärämä Kölnissä! 2. Halloweenina oli tarkoitus lähteä juhlimaan mut miten kävikään: päädyttiin löhöämään Juulin tai siis hänen poikaystävänsä sohvalle, juoruamaan ja litkimään viiniä. Hyvä seura ja jutut tosin voittaa kosteat baari-illat mun mielestä mennen tullen!

Ja hei, vaikka mun postaukset onkin viimeaikoina olleetkin vähän dramaattisesti kirjoitettu niin mulla on silti pääasiassa ollu täällä tosi ihanaa, ja mulla on kaikki hyvin niin perheessä kuin vapaa-ajallakin!

Kun mikään ei riitä

Pyydät nätisti, korotat ääntä, jätät huomiotta, uhkailet lahjot ja kiristät... Käytät kaikki keinosi, mut lapset ei silti tottele. Teet kaikki mitä käsketään ja vähän enemmänkin, mut silti aina jotain on jäänyt tekemättä, tehty väärin tai löytyy jotain lisää tehtävää. Joka päivä yrität kaikkesi ja teet parhaasi että kaikki menisi kuten pitää, mut silti lähes joka päivä tunnet epäonnistuneesi. Miten mä enää voin olla parempi, jos teen jo kaikkeni? Pitääkö vaan yrittää vielä kovempaa, vai vaan relata vähän ja olla välittämättä? Voiko kaikki aina olla vaan mun syytä?

Tällaiset fiilikset mulla tällä hetkellä babysittingin jälkeen yhdeltä yöllä. Oon ehkä about maailman vähiten stressaava ja vaikeimmin hermostuva ihminen, mut lähiaikoina on tuntunut siltä et stressikäyrät nousee ihan uusiin leveleihin päivittäin ja kymmeneenkin joutuu laskemaan pikkuisen turhan usein. Oon ennen osannut suhtautua hyvin elämän isoihinkin vastoinkäymisiin, jopa kriiseihin, mut nyt pienetkin vastoinköymiset saa mut tuntemaan itseni riittämättömäksi. Ekaa kertaa mulla kävi mielessä, et pakkaan laukut ja lähden heti ensimmäisellä maitojunalla kotiin. Enhän mä sitä tee - tän takiahan mä täällä oon, että pääsen pois omalta mukavuusalueelta. Mut täytyy sanoa että kyllä tuntuu raskaalta, varsinkin kun mun viikonloppu jää ihan olemattomaksi tällä viikolla. Toivotaan että hyvät yöunet tekevät tehtävänsä, kunhan noi hostit alkais pikkuhiljaa valumaan kotia kohti että pääsisin niille hyvin ansaituille yöunille.

Tää postauskaan ei miellytä mua kuvitukseltaan ollenkaan, mut en jaksa alkaa nyt siitäkin stressaamaan ja etsimään parempia kuvia. Kunhan tulin nyt vähän purkamaan tunteita, aamulla on varmasti jo parempi mieli!

Ihana perjantai

Moikka! Toi edellinen postaus kun meni niin vakavissa merkeissä, niin aattelin tulla nyt vastapainoks kertoon mun tästä päivästä. Tosiaan mun ainoiksi hommiksi tänään jäi hakea sämpylät, käydä kaupassa ja siivota aamupalajäljet, jonka jälkeen mulla oli koko ilta vapaata! Latasin puhelimen täyteen uutta musiikkia, vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan läheiseen puistoon. Siis kattokaa kuinka nättiä siellä on! Mä vihaan juoksemista, mut tänään se oli kyllä just eikä melkeen oikee tapa päästellä raskaan viikon höyryt pihalle ja alottaa viikonloppu hyvillä mielin! Lenkin jälkeen jumppailin kotona vielä vähän. Opin muuten seisomaan päälläni kunnolla ilman tukea vasta viime viikolla, vaikka pikku penikasta asti oonkin ravannut milloin missäkin jumpassa ja voimistelussa. Tarpeeks kauan kun ylösalaisin chillailee niin käy muuten aika hyvästä keskivartalotreenistä! Jumppatuokion päätteeksi suuntasin vielä suihkun kautta vähän extemporena keskustaan tapaamaan kavereita. Viikonlopun suunnitelmat on vielä vähän auki, mut eiköhän me jotain kivaa keksitä!