19

Torstaina mulla oli synttärit, täytin 19 vuotta! Päivä alkoi siitä, kun kaksi nuorinta tyttöä marssi paketin kanssa mun huoneeseen "zum Geburtstag viel glück" laulaen ja malttamattomana odotti sen avaamista. Paketista kuoriutui leffaliput, joka oli kyllä ihan nappivalinta perheeltä köyhälle au pairille, jolla matkalaukussa hirveästi tilaa ylimääräiselle krääsälle ei ole! Mulla oli suunnitelmana mennä aamupäivästä kiertelemään kauppoja joululahjojen tai kivojen synttärivaatteiden toivossa, mut miten kävikään: mä nukuin siihen asti et pitikin alkaa jo hoitamaan muita juttuja.

Siinä sit ruokakaupan kassalla mulle tuli puhelu, jota en ois ikinä odottanut saavani. Tyttöjen koulussa oli pommiuhka, ja mun piti lähteä hakemaan keskimmäistä saman tien koulsta. Eipä siinä käynyt kertaakaan mielessä et mitä jos se räjähtää just kun oon koululla ja kuolen. Päälimmäisenä ajatuksena oli vaan polkea täysillä ja saada tyttö sieltä ulos mahdollisimman nopeasti. Poliiseja oli joka puolella, ja jokainen koulun ohi menevä auto tarkistettiin. Ehjänähän me sieltä loppujen lopuksi selvittiin ja pommi oli löydetty ennen räjähtämistä läheiseltä yliopistolta, mut kaikkeen sitä syntymäpäivänänsä joutuukin. Kotiin turvallisesti päästyäni aloin tajuamaan tilannetta ja laitella viestejä Suomeen. Loppu päivä kuitenkin jatkui ihan normaalisti vanhimman tanssitunnilla ja mun kielikurssilla.



Eilen myös ystävälläni Ellillä oli syntymäpäivät, joten oltiin kutsuttu läheisimpiä Saksa-kavereita ravintolaan syömään ja juomaan, josta sit halukkaat jatkettiin vielä iltaa. Sen ainaisin gibsonin sijaan päädyttiin tällä kertaa Batschkappiin, jossa sinne mennessämme oli joku livebändi esiintymässä. Meinattiin jo viiden minuutin jälkeen kääntyä takaisin, mutta onneks odotettiin bändin lopettavan. Bändin jälkeen alkoi nimittäin DJ soittamaan just sitä musaa mitä haluttiinkin kuulla ja meininki oli ainakin meillä ihan katossa. Paikka oli iso halli, joten oli tilaa reivata! Neljän kieppeillä väsymys alkoi painaa ja u-bahnin odottelu ja kotimatka oli sit kyllä aika tuskaa, mut ehkä se oli sen arvoista!

Tänään mä oon sit siivoillut mun huonetta ja pakkaillut, sillä huomenna mä suuntaan Suomeen! Oon oottanut tätä pitkään, mut nyt tuntuu jotenkin niin oudolta lähteä. Oon ollut kuitenkin niin kauan pois kotoa, että tuntuu ihan epätodelliselta lähteä sinne. Varsinkin, kun se kotikin on ihan uusi. Mut tänne blogin puolelle palaillaankin seuraavan kerran sit vasta suomen puolelta, bis dann!

Hillbeck & Soest

Taas kerran yks ihana viikonloppu takana! Tällä kertaa se tosin ei alkanut ongelmitta, sillä juostuani Hauptbahnhofilla tuhatta ja sataa ehtiäkseni bussiin mulle tuli viesti, että bussi on tunnin ja 20 minuuttia myöhässä. Ulkona sen reilu puolitoista tuntia värjöteltyäni bussi saapui ja lähti kohti Dortmundia. Matkassakin meni odotettua pidempään ja Dortmundissa jouduin taas kerran juoksemaan kovempaa kuin ikinä ennen ehtiäkseni oikeaan junaan. Onnekseni ehdin juuri ja juuri ja junan saavuttua perille mua olikin jo asemalla vastassa iloisesti hymyilevä Saija! Taas kerran tuntui niin epätodelliselta mut toisaalta myös luontevalta nähdä häntä täällä! Ajeltiin lyhyt ajomatka Saijan saksakotiin ja pienen juorutuokion jälkeen nukahdettiin.

Lauantaina heräiltiin rauhassa ja syötiin Saijan hostperheen kanssa aamupalaa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun mä pääsin perinteiselle saksalaiselle aamupalalle kaikkine makkaroineen sekä nutella- ja marmeladileipineen! Olihan se herkkua, mut toisaalta mä tykkään itse edelleen enemmän tuoreista hedelmistä ja vähän kuiturikkaammista leivistä aamuisin. Aamupalan jälkeen laitoimme itsemme kuntoon ja lähdettiin ruokakauppaan hakemaan tortilla-aineksia. Tän jälkeen kokkailtiin, syötiin ja juoruttiin, tohon ateriaan saatiinkin kulutettua varmaan useampi tunti kun juttua riitti taas parin kuukauden kuulumisten edestä!





Ruuan jälkeen kerättiin kamat kasaan ja lähdettiin Hillbeckin kylän joulumarkkinoille. Sinne oli koko kylä kokoontunut juomaan glühweinia, kuuntelemaan musiikkia ja ennen kaikkea tapaamaan toisiaan. Vitsi että siellä oli ihana ja ainutlaatuinen tunnelma! Ihan erilaista Frankfurtin turistirysähässäkkään verrattuna. Meillä kävi myös hassu sattuma, sillä suomentaessani Saijalle erästä asiaa, kuultiin edessä olevan tytön sanovan "puhutteko te suomea?". Siinä hämmennyksissämme ei osattu vastata juuri muuta kuin "mitä hittoa?!" ja nauraa perään. Mistäpä oltais arvattu että just hän ois ollut Suomessa vuoden vaihdossa! Markkinoilla pari tuntia nuotion loisteessa istumisen, livemusiikin kuuntelun ja herkkujen syömisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti Saijan kotia. Illalla mentiin vielä saunaan! Tuntui niin ihanalta ja rentouttavalta näin neljän kuukauden tauon jälkeen, mutta huomattiin myös meidän "saunakunnon" olevan ruosteessa.





Sunnuntaina aamu alkoi taas aamupalalla. Saksassa vietettiin myös Nikolauksenpäivää, joten päästiin näkemään myös siihen kuuluvat rutiinit! Tapanahan on siis, että Nikolaus käy yön aikana tuomassa ulos jätettyihin kenkiin pienet paketit. Oli ihana katsoa lasten riemua ja yllätyksekseni oli myös mulle ilmestynyt pieni paketti!

Tämän jälkeen laitettiin itsemme valmiiksi, otettiin auto alle ja suunnattiin kohti Soestia ja joulumarkkinoita. En ollut kyseisestä paikasta ennemmin kuullutkaan, mut täytyy sanoa et se osottautui tähän mennessä kyllä yhdeksi kauneimmista Saksan kaupungeista missä oon käynyt! Pieni ja idyllinen. Joulumarkkinoille löydettyämme ensimmäisenä bongattiin Suomen lippu kojusta, jossa myytiin suomalaista hunajaa. Siellä oli kaiken lisäksi vielä mukava suomalainen myyjä, jonka kanssa vaihdeltiin kuulumiset (kyllä, täällä kaikki suomalaiset vaihtaa kuulumisia tavatessaan, vaikka eivät olisi ikinä ennen nähneetkään) ja joka antoi meille pienet itsenäisyyspäivä alennukset! Seuraavaks bongattiin koju jossa myytiin "original finnischer flammlachs" eli suomalaista savulohta. Suolainen hinta siitä saatiin maksaa, mut halleluuja että se maistui hyvälle! Ihanaa löytää suomijuttuja täältä ihan sattumalta ja varsinkin just itsenäisyyspäivänä! Maisteltiin kyllä kiitettävästi myös saksalaisia herkkuja ja ihmeteltiin markkinoiden menoja. Pimeän tultua lähdettiin taas ajelemaan Hillbeckiä päin, josta mun pitikin pian jatkaa matkaa Dortmundiin ja siitä Frankfurttiin.

Oli ihanaa päästä viettämään rentoa ja aikataulutonta viikonloppua uusiin maalaismaisemiin ja hyvän ystävän seuraan. Pääsin kunnolla latailemaan taas akkuja ja tunteitakin tuli vuodatettua puolin ja toisin. On ihan mieletön rikkaus, et uusien ystävien lisäksi mulla on ihan parin tunnin matkan päässä kaveri kotipuolesta, jonka kanssa tiedetään tismalleen millaista toisen sekä saksa- että suomielämä on!

Joulukuun ensimmäinen

Moikkamoi! Mun elämässä ei viikolla tapahdu kamalasti mitään töiden lisäksi, joten näköjään tää blogi painottuu lähinnä viikonloppujen tapahtumiin, heh. Perjantaina mulla oli vaikka mitä suunnitelmia, mut muuttujien sattuessa päädyin jäämään kotiin, syömään lättyjä perheen kanssa ja treenailemaan modern dancea meidän vanhimman kanssa. Lauantaina täällä oli sitten synttäribileet, joten mä päätin että en jää vapaa-aamunani kuuntelemaan sitä huutoa ja painuin keskustaan. Näin samalla Meriä, jonka kanssa käytiin kiertelemässä joulumarkkinoita. Ei kyllä ollut mun mieleeni ainakaan näin lauantai-iltapäivästä, kun jengiä oli niin paljon et ite markkinoista ei meinannut nähdä juuri mitään. Ehkä ne pitää tsekata uudestaan vielä jonain arkipäivänä! Illalla mulla oli sit babysittingiä, jonka jälkeen lähdin pikapikaa kaupunkiin tapaamaan unkarilaista Dalmaa. Oltiin bongattu netistä ERASMUS-partyt, jossa me sit viihdyttiinkin aamun pikkutunneille asti!

Tuntuu ehkä maailman oudoimmalta, että nyt on joulukuu. Lapintyttönä on niin tottunut siihen, että aurinkoa ei paljoo marras-joulukuun aikana näy ja lumetkin alkaa jo pysyä maassa, mut täällä sen sijaan on valoisaa pitkälle iltapäivään ja lunta on tullut vaan kahdesti eikä silloinkaan maahan asti.  Mut sitkun se aurinko laskee, niin on taas ihan kunnolla pimeää kun ei sitä luntakaan oo valaisemassa. Toi takki joka näissäkin kuvissa näkyy, on se takki jota mulla Suomessa oli tapana käyttää vasta niillä pakkasilla, kun lumi narskuu jalkojen alla. Täällä ei edes oo ollut vielä pakkasta ja toi on ollut mulla käytössä jo useamman viikon? Ja tiedättekö muuten mitä! Tää joulukuun alkaminen tarkoittaa myös sitä, että mun suomilomaan on alle 20 päivää aikaa. Kyllä täällä aletaankin jo kovasti olla loman tarpeessa, puhumattakaan, kaiken tutun ja turvallisen keskellä olemisesta tai omassa sängyssä nukkumisesta. Vitsi mä oon innoissani!