Ihana perjantai

Moikka! Toi edellinen postaus kun meni niin vakavissa merkeissä, niin aattelin tulla nyt vastapainoks kertoon mun tästä päivästä. Tosiaan mun ainoiksi hommiksi tänään jäi hakea sämpylät, käydä kaupassa ja siivota aamupalajäljet, jonka jälkeen mulla oli koko ilta vapaata! Latasin puhelimen täyteen uutta musiikkia, vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan läheiseen puistoon. Siis kattokaa kuinka nättiä siellä on! Mä vihaan juoksemista, mut tänään se oli kyllä just eikä melkeen oikee tapa päästellä raskaan viikon höyryt pihalle ja alottaa viikonloppu hyvillä mielin! Lenkin jälkeen jumppailin kotona vielä vähän. Opin muuten seisomaan päälläni kunnolla ilman tukea vasta viime viikolla, vaikka pikku penikasta asti oonkin ravannut milloin missäkin jumpassa ja voimistelussa. Tarpeeks kauan kun ylösalaisin chillailee niin käy muuten aika hyvästä keskivartalotreenistä! Jumppatuokion päätteeksi suuntasin vielä suihkun kautta vähän extemporena keskustaan tapaamaan kavereita. Viikonlopun suunnitelmat on vielä vähän auki, mut eiköhän me jotain kivaa keksitä!

Kamala tiistai

Huhhuh, täältä kirjoittelee tosi uupunut au pair! Eilinen päivä tosiaan alkoi siitä, kun heräsin klo 7.15 tyhjentämään tiskikonetta ja hakemaan sämpylöitä leipomosta. Perheen syötyä aamupalat klo 8.30 mä lähdin siivoamaan niiden sotkut ja syömään oman aamupalani. Tän jälkeen mulla alkais normaalisti vapaa-aika, mut ei eilen eikä muinakaan päivinä tällä viikolla. Tytöt on nimittäin syyslomalla, joten mä oon niiden kanssa aamusta iltaan. Eilisen aktiviteettina meillä oli maalaamista, kynsien lakkaamista, piirrettyjen katselua, the voice kidsin leikkimistä, tappelua siitä että saako nyt syödä herkkua vai ei,  ja käytiin myös keskustassa shoppailemassa ja lounaalla. Tän lisäksi mun piti ennen hostäidin kotiin tuloa tehdä päivän ruokaostokset neljästä eri kaupasta sekä pestä perheen pyykkiä ja laittaa ne kuivumaan.

Sit hostäiti tulee kotiin klo 17.15 ja ajattelin et ehkä nyt kerkeän hengähtää hetken, mutta ei. Mun työpäivä ei lopu vielä siihen, vaan mun pitää leikittää lapsia, jotta ne ei häiritse ruuanlaittoa. Samanaikaisesti mun pitäis siivota hostäidin jälkiä keittiössä sekä kattaa ruokapöytää, jotta kerkeän tehdä ne ennen kielikurssille lähtöä. Sit joku tohelo menee ja tiputtaa kukkaruukun lattialle, joka tietysti jää myös mun siivottavaksi. Okei, ruoka alkaa olla vamista uuniin, joten tiskailen kattilat ja siivoan loputkin keittiöstä, samalla kun joku apina roikkuu milloin missäkin ruumiinosassa. Tässä välissä mulla on pari minuuttia aikaa käydä omassa huoneessa pakkaamassa laukku. Sit painunkin jo takaisin alakertaan syömään, lapan ruuan nopeasti suuhun ja huikkaan perheelle heipat.

Kello on tässä vaiheessa jo 19.00 ja mulla alkaa olla tosi kiire, joten menen puolijuoksua metroasemalle. Metrolla menen Hauptwachelle ja vaihdan s-bahniin eli paikallisjunaan klo 19.10 ja huokaisen helpotuksesta. Vihdoinkin saa hengähtää hetken, laittaa aivot narikkaan ja kuulokkeet korville!



Juna saapuu Rödelheimiin 19.28 ja tässä vaiheessa lähden taas powerwalkkia kohti kielikoulua. Myöhästyn vähän. Kurssilla keskusteltiin online opiskelusta ja käytiin läpi jotain kielioppijuttuja joille en edes tiedä suomenkielistä sanaa. Päänsäryn ja väsymyksen takia mulla meni varmaan puolet yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Kurssin pitäis loppua 21.00. Ei lopu, mut pakkaan silti tavarat ja lähden kohti asemaa ukrainalaisen au pairin kanssa, jotta kerkeän 21.07 lähtevään junaan.

Matkaan taas aikani julkisissa ja suunnilleen kello 21.30 oon takaisin kotona. Siivoan perheen ruokailun jäljet, selvitän päivän raha-asiat ja vaihdan pari sanaa hostäidin kanssa. 22.15 alkaa vihdoinkin olla päivä pulkassa! Käyn nopeasti iltapesulla, painun omaan huoneeseen ja lösähdän suoraan sänkyyn. Laitan vielä parit viestit ja snäpit suomeen (lue: valitin kavereille ja vähemmän kavereille, eli varmaan jokaiselle joka sattui olemaan online, mun pitkästä ja uuvuttavasta päivästä sekä sen hetkisestä mielentilasta) ja sammutan valot klo 22.45. Nukahdan heti.



Tästä ei ollut kyllä alunperin tarkoitus tulla näin tarkkaa selostusta vaan ihan lyhyt tunteiden purku, mut kun sanaisen arkkuni avaan niin näköjään sitä juttua tulee. Tässäpä nyt kuitenkin esimerkki siitä millaista au pairin elämä voi pahimmillaan olla. Koitan sit ens viikolla saada kunnollisen päivä mun kanssa -postauksen aikaiseksi kuvien kera, kunhan tää arki tästä on taas rauhoittunut. Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu et jos sattuu vielä ykskin pieni vastoinkäyminen, niin hajoaa tuhansiksi palasiksi? Mulla on just sellainen olo. Vaikka en ikinä oo ollu mikään herkkä tai tunteellinen tyyppi, niin tänään oon saanut koko päivän purra huulta, että en purskahda itkuun tai oikeasti hermostu lapsille. Eihän siis mitään oikeasti kamalaa ollut tapahtunut, mut sitä miljoona ärsyttävää pikkujuttua väsymykseen miksattuna teettää. Asiaa ei oo helpottanut yhtään se, et tytöt oli just tänään koonnut kaiken nerokkuutensa ja keksinyt uusia kivoja tapoja kiristää mun hermoa entisestään.

Vielä pitäis jostain repiä voimia parin päivän läpi viemiseen, jonka jälkeen on mun 12 tunnin työpäivät ohi ainakin tältä erää! Skypettelinkin just suomeen ja sain snäpissä videoterkkuja jotka piristi mieltä niin paljon. Eiköhän siitä saatu ainakin vähän sitä hukassa ollutta energiaa! Saan olla niin kiitollinen kun mulla on tuollaisia kavereita ❤

Köln

Kölnissä päätettiin ensimmäisenä mennä kaupan kautta hotellille hengähtämään ja syömään välipalaa. Hotellin piti olla ihan keskustassa, mut en tiedä et miten päin me sitä karttaa oikeen ollaan katsottu kun sinne kuitenkin sai tovin kävellä. Jättikäsilaukkujen kantaminen ja kävelemisestä kipeät jalat ei ainakaan nopeuttaneet saati helpottaneet matkan tekoa. Hotellilla sit löllöiltiin ja juoruttiin hetki ja lähdettiin illalla käymään hienosti syömässä läheisessä ravintolassa. Sen jälkeen oltiin jo niin puhki, et painuttiin takaisin hotellille nukkumaan.















Sunnuntai alkoi yllättävän kattavalla hotelliaamupalalla, jonka jälkeen suunnattiin mielenosoituksen läpi jumalanpalvelukseen Kölnin tuomiokirkkoon. Kyllä se vaan oli hieno, ei voi muuta sanoa. Kiikuttiin myös ne 533 porrasta 157 metriä korkeaan kirkon torniin katselemaan maisemia. Harmiksemme oli sumuinen ilma jonka takia näköala ei ehkä ollut paras mahdollinen, mut ei yhtään hassumpi siltikään! Tuolta alas päästyämme tärisi jalat itse kullakin, kävi varmaan semihyvästä jalkapäivästä!







Seuraavaks meillä alkoi vatsat kurnimaan ja lähdettiin suunnistamaan näille etelän variksille tuttuun ja turvalliseen vapianoon, mulle se tosin oli ensimmäinen kerta kyseisessä mestassa! Sit etsittiin tiemme vielä suklaamuseoon, jonka jälkeen suunnattiin takaisin jumalan selän taakse, mistä meillä lähti bussi takaisin Frankfurtiin. Taisi taas reissu tehdä tehtävänsä sillä bussissa oltiin aika hiljaista eli myös väsynyttä tyttöä!







Nyt alkaakin mun syysloma vedellä viimeisiään! Oli ihana ottaa viikko vaan rennosti ihan yksin kotona - vihdoinkin hetki elämää omilla ehdoilla! Seuraavan kerran siitä herkusta nautitaankin vasta jouluna Suomen puolella. Tänään mulla on onneks ollut vähän kevyempi pudotus arkeen ja ainoat jobit on ollut päästää aamulla siivooja sisälle ja tehdä perheen ruokaostokset. Hostperhe tulee lomareissultaan kotiin varmaan ihan näillä näppäimillä ja sit mulla alkaakin vähän raskaampi viikko. Tämä on siis ajastettu postaus, kirjoitettu maanantaina.

Niin muuten! Millaista jengiä siellä ruudun toisella puolella on? Mistä ootte tänne blogiin tienne löytänyt? Millaisia juttuja teitä kiinnostaa lukea? Tykkäättekö pitkistä teksteistä vai enemmän lyhyistä ja ytimekkäistä? Entä kiinnostaako mun ajatukset, vai pelkästään faktaa faktan perään mitä on tullut tehtyä? Kiinnostaako jutut ja kuvat ihan tavallisesta arjesta? En nyt pyydä mitään koko nimeä ja sosiaaliturvatunnusta, mut muutaman satunnaisen kommentin lisäksi ainoa tieto teistä mulla on kävijämäärät ja ois kiva tietää vähän enemmänkin! Ois siis kiva jos laittaisitte vähän koodia sekä risuja ja ruusuja tulemaan kommenttiboksin puolelle!

Düsseldorf

Moi tyypit! Päätettiin tossa viime viikolla parin muun elämäänsä kyllästyneen au pairin kanssa ottaa pientä irtiottoa arjesta ja lähteä viikonloppureissulle. Kohteeksi meillä tällä kertaa valikoitui parin tunnin bussimatkan päässä olevat Düsseldorf sekä Köln ja hotellit sinne varailtiin niinkin hyvissä ajoin kuin lähtöä edeltävänä iltana klo 23.00. Kuvia reissulta tuli niin paljon et jaan ne kahteen eri postaukseen!

Lauantaina lähdettiin parin tunnin yöunien jälkeen Frankfurtista ja perillä Düsseldorfissa oltiin siinä yhdentoista aikoihin. Ensimmäinen kommentti mun suusta oli "ompa ruma". Keskustassa tosiaan ei näyttänyt olevan juuri mitään nähtävää. Voisin näköjään kirjoittaa melkein kaikkiin matkapostauksiin saman tekstin: Kierreltiin sokkona ympäri kaupunkia, ilman hajua missä oltiin, minne oltiin menossa tai ylipäänsä mitä koko kaupungista edes löytyy. "Täällä on ihmisiä, tää on varmaan tärkeä turistikohde!"







Sattuman kaupalla löydettiin tiemme keskustan reunalla sijaitsevaan nättiin puistoon, josta nää 99% tän postauksen kuvista on otettu. Muistatteko kun kerroin mun ihmeellisestä suuntavaistosta Amsterdamissa? No, Düsseldorfissa se ei toiminut lainkaan edes googlemapin kanssa, eikä löydetty edes niihin vähäisille nähtävyyksille joista oltiin vaivauduttu ottamaan selvää. Meillä ei siis jäänyt Düsseldorfista juuri mitään käteen ja vannottiin jo, että tänne ei ainakaan tarvi tulla takaisin kun on niin ruma ja tylsä kaupunki. Myöhemmin kävi ilmi, että kyllähän sieltä d-dorfista vaikka mitä ois löytynyt - me vaan oltiin ihan väärissä paikoissa... Joka tapauksessa meillä oli myös näissä "väärissä paikoissa" tosi hauskaa joka vaan vahvistaa sanonnan "ei se määränpää vaan se seura"!

Hetken seikkailtuamme etsittiin navigaattorin avulla tietenkin lähin asema ja otettiin s-bahn kohti Kölniä, josta kerronkin sit seuraavassa postauksessa.

Pitää mennä kauas että näkee lähelle

Kemi on aina ollu se paikka, mistä on pitänyt päästä pois ihan mihin vaan, niin usein kun vaan mahdollista. On ollut niitäkin kertoja, kun oon tullut kotiin viikon reissusta ja lähtenyt uudelle jo seuraavana päivänä. Viimeviikolla kuitenkin varasin lennot Suomeen jouluksi, ja vitsi että mä oon innoissani! Valehtelematta ootan tätä "reissua" enemmän ku yhtäkään ulkomaanmatkaa ikinä, ja vaikka lähtöön on vielä 62 päivää aikaa, niin oon jo tehnyt bucket listiä joka tosin muistuttaa enemmänkin ruokalistaa kaikista asioista mitä haluan kotona tehdä.



Mun bucket list sisältää mm. näitä juttuja: käy kampaajalla, uimahallissa, saunassa, tangolla ja dimmussa, aja autoa, vietä aikaa kavereiden ja perheen kanssa, sekä pidä synttäri/tupari/pikkujoulu/läksiäisbileet parhaille kamuille. Näiden lisäks mulla on pitkä lista ruuista joita haluan syödä ja hamstrata mukaan ja tähän listalle mahtuu esimerkiksi fazerin sinistä, punnarin lakuja ja ruisleipää, niitä mulla on eniten ollut ikävä! Saa nähdä jääkö jouluruuille masuun tilaa ollenkaan :D



Ennen lähtöä äiti sanoi mulle suurinpiirtein näin: "Se on hyvä että pääset näkemään maailmaa, että susta ei tuu sellainen katkeroitunut peruskemiläinen joka vihaa Kemiä ja valittaa joka asiasta". Niinhän se on et Kemiä vihaa kaikista eniten ne, ketkä sieltä ei oo ikinä mihinkään päässyt. Matkailu avartaa ja pitää näköjään ainakin mun piti oikeesti lähteä Saksaan asti et huomaa et ei Kemi oo niin paha. Okei,  Kemi ei ehkä oo se kaunein kaupunki eikä siellä ehkä oo niin paljoa tekemistä ja mahdollisuuksia, mut siellä on lähes kaikki mulle tärkeät ihmiset ja yhtälailla mulla täälläkin on tylsiä hetkiä silloin tällöin vaikka täällä varmasti voi tehdä ihan mitä tahansa.



Arki on arkea joka paikassa, kaukana kotoa tosin vielä pikkuisen enemmän vuoristorataa. Täällä nimittäin tuntuu, et ei oo mitään "normaalia", vaan pienetkin vastoinkäymiset tuntuu täällä miljoona kertaa isommilta, samoin pienet onnen hetket. Monet jutut mille Suomessa oisin vaan viitannut kintasta, saa täällä mut melkein itkemään. Samoin mieliala saattaa muttua äärimmäisestä v*tutuksesta onnellisuuteen vaan yhdestä "kiitos" sanasta tai vaikkapa kivoista terkuista Suomesta. Ei mitään hajua mistä se johtuu, mut siltä musta tuntuu ja samaa oon kuullut myös muilta au paireilta.



Vaikka tää Saksa ei ehkä se kaikista kaukaisin maaimankolkka ole, niin sillä etäisyydellä ei oo mitään merkitystä. Enemmän vaikuttaa se, kuinka erilaista elämä on siitä kaikesta tutusta ja turvallisesta. Niin se vaan on et se yliklisee "pitää mennä kauas että näkee lähelle" shaiba on ihan täyttä totta. Mut kaikesta huolimatta oon myös tosi onnellinen, et tuun tosiaan vaan käymään Kemissä ja pääsen tänne Saksaan vielä takaisin!


Kiitti Merille tän postauksen kuvituksesta!

Amsterdam

Heippahei! Viime postauksesta on päässyt jo vähän vierähtämään aikaa. Paljon on taas kerinnyt tapahtua, mut ei mitään niin erikoista et siitä ois postausta saanut aikaiseksi.

Eilen lähdettiin kuitenkin pienellä au pair porukalla pm2am student tripsin järjestämälle päiväreissulle Amsterdamiin. Homma toimi siis niin, et frankfurtista lähdettiin yöllä kahden aikoihin bussilla, aamulla herättiin Amsterdamista ja illalla puol 12 lähdettiin jo köröttelemään takaisin kotia kohti! Matkatoimiston puolesta tälle bussilliselle oli järkätty aamupala, kartat ja tunnin mittainen opastettu kierros Amsterdamin ympäri. Jos siellä ruudun toisella puolella on muita aupaireja tai muita saksassa asustelevia, niin vinkkivitonen: näillä reissuilla pääsee tosi kivasti varsinkin länsi-Saksasta matkustelemaan pienelläkin budjetilla, klik!








Amsterdamiin saavuttuamme tosiaan saatiin aamupalapussit ja lähdettiin opastetulle kierrokselle. Se ei ollut mikään lame turistikierros jostain historiasta, vaan opas oli tosi hauska ja kertoi mielenkiintoisia faktoja. Kierroksen jälkeen kysyttiin oppaalta vähän vinkkejä ja lähdettiin sokkona suunnistelemaan ympäri keskustaa. Hetken seikkailtuamme todettiin tarvitsevamme vähän lisäenergiaa, wifi-yhteyttä ja vessaa joten päätettiin etsiä kiva kahvila ja käydä aamukahvilla.









Meillähän oli tosiaan koko päivä aikaa, joten päätettiin että voitaisiin käydä jossain museossa tän epämääräisen haahuilun lisäksi. Aluksi toiveena oli käydä Anne Frankin talossa, mut meidän opas kertoi meille et sinne ei saa lippuja etukäteen joten jonottamiseen voi mennä jopa kolme tuntia. Niimpä päätettiin tyytyä katselemaan sitä ulkopuolelta ja miettiä muita vaihtoehtoja. Hetken googlailun ja vatvomisen jälkeen löydettiin Amsterdam Dungeons, joka osottautui tosi hauskaksi ideaksi. Sehän on siis interaktiivinen teatteri, jossa pääsi myös tutustumaan Amsterdamin historiaan. Pääsin mm. osallistumaan ruumiinavaukseen ja yksi seurueestamme poltettiin roviolla. Pelottava ja hauska yhtäaikaa, suosittelen! Vinkkivitonen: museoihin sun muihin kannattaa ostaa liput etukäteen jostain matkatoimistosta, sieltä ne saa vähän halvemmalla ja pääsee jonon ohi! Siellä näytti olevan myös hyviä pakettitarjouksia.

Äiti nää ei oo mun!

Tämän jälkeen meillä alkoi taas mahat kurnimaan, joten etsittiin lähin internetyhteys ja googlattiin hyvä ja halpa ruokapaikka-alue. Mullahan ei oo minkään näköistä suuntavaistoa, mut ihmeen kaupalla johdatin meidät suoraan oikeaan paikkaan. Mahojen ollessa taas täynnä shoppailtiin matkamuistoja, testailtiin puukenkiä ja käytiin tsekkaamassa kannabiskauppojen tarjonta, siellähän se on siis laillista. Coffee shoppeja eli niitä pössyttelypaikkoja näkyi olevan myös joka kulmassa, mut ne me jätettiin suosiolla väliin. Sit räpsittiin kuvia, jatkettiin haahuilua ja jäädyttiin, joten päätettiin lähtä kuumalle kaakaolle.







Kahvilassa lepäiltiin ja odotettiin pimeän tuloa, jonka jälkeen lähdettiin katsomaan kaupunkia yövalaistuksessa. Seurueeseemme liittyi myös yhden au pairin Amsterdamissa asuva kaveri, jonka piti näyttää meille kaupunkia ja johdattaa meidät oikeisiin paikkoihin. Todellisuudessa tällä kaverilla ei ollut mitään käsitystä missä oltiin ja mihin oltiin menossa, ja puolen tunnin edestakaisin sahaamisen jälkeen mulla loppui kärsivällisyys ja otin ohjat omiin käsiini. Kysyin yhdeltä paikalliselta oikean ilmansuunnan ja johdatin meidät ongelmitta viidessä minuutissa oikeaan paikkaan dam squaren kautta red light districtille pitäis varmaan oikeesti alkaa harkitsemaan sitä matkaoppaan uraa :D.  







Siellä surullisen kuuluisalla alueella törmättiin toisesta kaupungista tulleisiin au paireihin ja yhdessä katseltiin järkyttyneinä miten nuoret tytöt keikisteli kaikki omissa näyteikkunoissaan yrittäen saada asiakkaita. Tääkin on siellä kuitenkin ihan laillista ja nää neidit on periaatteessa yksityisyrittäjiä: maksaa veroa palkastaan ja vuokraa liiketilastaan. Jokainen niistä tienaa vähintään 50e/15min  ja asiakkaita riittää 8 tunnin työpäivän aikana keskimäärin 16. Alueelta löytyi myös joku showpaikka sekä prostituutiomuseo sekä varmasti paljon muutakin hämärää jota me ei enää jääty sinne katselemaan. Saatiin nimittäin pian tarpeeksemme ja lähdettiin käymään dam squarella vielä vohveleilla ja yhdessä tivolipyörityksessä. Sen jälkeen koko porukka alkoi olla jo niin kylmissään ja väsynyt, että lähdettiin päärautatieasemalle odottamaan bussin saapumista.

Amsterdam oli kylmä ja sateinen mut tosi kaunis. Auringon paisteella varmasti vielä hienompi paikka! Kokonaisuudessaan reissu oli tosi onnistunut sillä meillä oli hyvä porukka kasassa. Mut huhhuh, noi reissut ei oo kyllä heikoille - kaks yötä bussissa ja päivä kävelyä ympääriinsä teki tehtävänsä ja tää päivä mulla meni sängyn pohjalla maatessa. Kuvia tuli reissussa otettua enemmän ku tarpeeks, joten ne tulee mahdollisesti kuvittamaan vielä muutamaa seuraavaakin postausta. Mullahan alkoi nyt myös syysloma, joten saa nähdä mitä kaikkea ensi viikolle keksin!