Kamala tiistai

Huhhuh, täältä kirjoittelee tosi uupunut au pair! Eilinen päivä tosiaan alkoi siitä, kun heräsin klo 7.15 tyhjentämään tiskikonetta ja hakemaan sämpylöitä leipomosta. Perheen syötyä aamupalat klo 8.30 mä lähdin siivoamaan niiden sotkut ja syömään oman aamupalani. Tän jälkeen mulla alkais normaalisti vapaa-aika, mut ei eilen eikä muinakaan päivinä tällä viikolla. Tytöt on nimittäin syyslomalla, joten mä oon niiden kanssa aamusta iltaan. Eilisen aktiviteettina meillä oli maalaamista, kynsien lakkaamista, piirrettyjen katselua, the voice kidsin leikkimistä, tappelua siitä että saako nyt syödä herkkua vai ei,  ja käytiin myös keskustassa shoppailemassa ja lounaalla. Tän lisäksi mun piti ennen hostäidin kotiin tuloa tehdä päivän ruokaostokset neljästä eri kaupasta sekä pestä perheen pyykkiä ja laittaa ne kuivumaan.

Sit hostäiti tulee kotiin klo 17.15 ja ajattelin et ehkä nyt kerkeän hengähtää hetken, mutta ei. Mun työpäivä ei lopu vielä siihen, vaan mun pitää leikittää lapsia, jotta ne ei häiritse ruuanlaittoa. Samanaikaisesti mun pitäis siivota hostäidin jälkiä keittiössä sekä kattaa ruokapöytää, jotta kerkeän tehdä ne ennen kielikurssille lähtöä. Sit joku tohelo menee ja tiputtaa kukkaruukun lattialle, joka tietysti jää myös mun siivottavaksi. Okei, ruoka alkaa olla vamista uuniin, joten tiskailen kattilat ja siivoan loputkin keittiöstä, samalla kun joku apina roikkuu milloin missäkin ruumiinosassa. Tässä välissä mulla on pari minuuttia aikaa käydä omassa huoneessa pakkaamassa laukku. Sit painunkin jo takaisin alakertaan syömään, lapan ruuan nopeasti suuhun ja huikkaan perheelle heipat.

Kello on tässä vaiheessa jo 19.00 ja mulla alkaa olla tosi kiire, joten menen puolijuoksua metroasemalle. Metrolla menen Hauptwachelle ja vaihdan s-bahniin eli paikallisjunaan klo 19.10 ja huokaisen helpotuksesta. Vihdoinkin saa hengähtää hetken, laittaa aivot narikkaan ja kuulokkeet korville!



Juna saapuu Rödelheimiin 19.28 ja tässä vaiheessa lähden taas powerwalkkia kohti kielikoulua. Myöhästyn vähän. Kurssilla keskusteltiin online opiskelusta ja käytiin läpi jotain kielioppijuttuja joille en edes tiedä suomenkielistä sanaa. Päänsäryn ja väsymyksen takia mulla meni varmaan puolet yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Kurssin pitäis loppua 21.00. Ei lopu, mut pakkaan silti tavarat ja lähden kohti asemaa ukrainalaisen au pairin kanssa, jotta kerkeän 21.07 lähtevään junaan.

Matkaan taas aikani julkisissa ja suunnilleen kello 21.30 oon takaisin kotona. Siivoan perheen ruokailun jäljet, selvitän päivän raha-asiat ja vaihdan pari sanaa hostäidin kanssa. 22.15 alkaa vihdoinkin olla päivä pulkassa! Käyn nopeasti iltapesulla, painun omaan huoneeseen ja lösähdän suoraan sänkyyn. Laitan vielä parit viestit ja snäpit suomeen (lue: valitin kavereille ja vähemmän kavereille, eli varmaan jokaiselle joka sattui olemaan online, mun pitkästä ja uuvuttavasta päivästä sekä sen hetkisestä mielentilasta) ja sammutan valot klo 22.45. Nukahdan heti.



Tästä ei ollut kyllä alunperin tarkoitus tulla näin tarkkaa selostusta vaan ihan lyhyt tunteiden purku, mut kun sanaisen arkkuni avaan niin näköjään sitä juttua tulee. Tässäpä nyt kuitenkin esimerkki siitä millaista au pairin elämä voi pahimmillaan olla. Koitan sit ens viikolla saada kunnollisen päivä mun kanssa -postauksen aikaiseksi kuvien kera, kunhan tää arki tästä on taas rauhoittunut. Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu et jos sattuu vielä ykskin pieni vastoinkäyminen, niin hajoaa tuhansiksi palasiksi? Mulla on just sellainen olo. Vaikka en ikinä oo ollu mikään herkkä tai tunteellinen tyyppi, niin tänään oon saanut koko päivän purra huulta, että en purskahda itkuun tai oikeasti hermostu lapsille. Eihän siis mitään oikeasti kamalaa ollut tapahtunut, mut sitä miljoona ärsyttävää pikkujuttua väsymykseen miksattuna teettää. Asiaa ei oo helpottanut yhtään se, et tytöt oli just tänään koonnut kaiken nerokkuutensa ja keksinyt uusia kivoja tapoja kiristää mun hermoa entisestään.

Vielä pitäis jostain repiä voimia parin päivän läpi viemiseen, jonka jälkeen on mun 12 tunnin työpäivät ohi ainakin tältä erää! Skypettelinkin just suomeen ja sain snäpissä videoterkkuja jotka piristi mieltä niin paljon. Eiköhän siitä saatu ainakin vähän sitä hukassa ollutta energiaa! Saan olla niin kiitollinen kun mulla on tuollaisia kavereita ❤