Au pair reality

Au pair, eli lastenhoitaja, isosisko, äiti, kokki, apukokki, siivooja, kodinhoitaja, assistentti, personal shopper, urheiluvalmentaja, taiteilija, opettaja, postinkantaja... Au pairin hommasta on monilla varmaan mielikuva, että se on päivät pitkät lasten kanssa leikkimistä ja kevyttä duunia ja loput ajasta tehdään kaikkea siistiä, viiletetään ympäri Eurooppaa matkustellessa tai biletetään. Silti au pairit jauhaa blogeissansa tai keskusteluissa ystävilleen rankasta elämästä, ja ompa siitä pari tuotantokautta televisio-ohjelmaakin tehty. Mikä siitä au pairin työstä sit tekee niin raskasta? 



Kulttuuri- ja tapaerot
Muutat johonkin ihan tuikituntemattomaan perheeseen, jonka tavat, kulttuuri ja kieli saattaa olla jotain ihan muuta, johon kotona on tottunut. Jos itse ei oo kyseisessä tilanteessa ikinä ollut, voi olla hankalaa edes kuvitella, miten vaikeaa sopeutuminen kaikkeen uuteen on. Väärinkäsityksiltä ei varmasti pääse välttymään, oli kommunikointikieli sitten mikä tahansa. Uuteen perheeseen muuttaessa on myös paljon uusia pikkuasioita, joita ennen muuttoa tuskin tulee ajatelleeksikaan. Mitä ruokaa syödään miltäkin lautaselta, mikä on kenenkin muki, miten sängyt pedataan, mitä lapset saa ostaa omalla rahalla.... Mäkin oon kuitenkin ollut täällä viisi kuukautta ja mulle tulee silloin tällöin edelleen vastaan uudenlaisia tilanteita, tai joku jokapäiväisistä rutiineista saattaa unohtua. Mulle esimerkiks tuuletus on ihan vieras käsite, avata nyt talvipakkasilla kaikki ikkunat sepposen selälleen ja päästetään kaikki lämmöt harakoille? Ei kävis kuuloonkaan Suomessa, mut täällä se kuuluu mun jokapäiväisiin hommiin.

Lapset
Lapset on lapsia eikä kiukutteluilta tai raivokohtauksilta varmasti pääse välttymään yhdessäkään perheessä. Yhtenä päivänä ne vihaa ja katsoo sua, kuin olisit syypää kaikkiin maailman sotiin ja ongelmiin, kun taas toisena et saa niitä susta irti, kun oot niin tykätty. Jos lapsiin saa muodostettua läheiset välit, tulee naurua, kivoja leikkejä, haleja ja pusuja vähintäänkin yhtä paljon kuin kiukutteluakin! 


Henkilökemiat
Tää on se pääpointti, joka ajaa suurimman osan au paireista joko vaihtamaan perhettä tai aikaistamaan kotiinpaluuta, nimittäin se, miten perheen vanhempien kanssa tulee juttuun. Ikinä en oo kuullut, et yksikään au pair ois vaihtanut perhettä sen takia, että lapset on kusipäitä. Voi olla, että vanhempien kanssa on erimielisyyksiä esimerkiksi työtunneista tai kotitöistä, tai ylipäätänsä koko ajatusmaailma on ihan erilainen. Siksi kannattaa perhettä valitessa keskustella kunnolla miten ja kuinka paljon on valmis työskentelemään ja ylipäätänsä millaiset asiat heille on tärkeitä. Ja vaikka se au pairin näkökulmasta saattaa tuntua yhtä kamalalta, kuin kampaajalle uusien hiusten moittiminen, niin ongelmien ilmetessä niistä parhaiten selvitään keskustelemalla. Valitettavasti joskus ajatusmaailmat saattaa poiketa toisistaan niin paljon, että asioita ei saa ratkaistua edes juttelemalla ja täytyy alkaa harkita muitakin vaihtoehtoja. 



Kieli
Kielimuuri ei varsinaisesti oo mulla täällä ongelma, sillä perheen äiti ja lapset puhuu Suomea, mut tiedän mun lyhyen kesävaihdon takia jotain siitäkin. Silloin mulla oli ajatuksena "oon vaan oma itseni niin kaikki menee hyvin". Joo-o, ihan hyvä ajatuksen tasolla, mut se onkin hankalampi homma kun ei osaa puhua kieltä. Mä kun oon normaalisti aika kova puhumaan, niin mulle oli hankala paikka kun yht äkkiä pitikin miettiä mitä sanoo ennen suunsa avaamista joka tosin on ihan suositeltavaakin joissain tilanteissa, ei ehtinytkään kommentoimaan väliin kaikkia asioita puhumattakaan läpän heittämisestä saksaksi. Tää on kyllä onneks semmonen asia, joka täysin vieraankielisessä ympäristössä lähtee korjautumaan hurjaa vauhtia, ja jo kuukauden jälkeen olin aika luottavainen mun saksan kanssa. Nykyään mua jopa vähän harmittaa se, et mulla on tosi vähän mahdollisuuksia puhua kunnolla saksaa vaikka täällä asunkin. Alunperin mulla ei itseasiassa ollut aikomustakaan mennä suomalaiseen perheeseen, mut jotenkin mä kuitenkin vaan ajauduin tänne :D Tulevaisuuden au pairit: jos siis haluutte oppia kielen oikeasti kunnolla, niin menkää rohkeasti vaan vieraankieliseen perheeseen! 

Au pairin arki
Nää edelläolevat asiat ei oikeastaan mulle oo aiheuttanut ollenkaan ongelmia, mulle nimittäin on ihan yks hailee, jos lapsi kiukuttelee korvan juuressa tai en ihan jokaista sanaa ymmärräkkään. Mä koen itselle eniten raskaaksi sen, et asun täällä "työpaikalla" ja vaikka vapaailta olisikin, niin en ikinä koe olevani täysin vapaalla kotona ollessani. Voi olla et tytöt hengaa mun huoneessa, alhaalta tulee soitto "voitko tulla auttamaan asiassa X, kun nyt satut kotona olemaan", tai sit perhe mekkaloi siellä keskenään ihan muuten vaan. Mulle on myös pikkuhiljaa alkanut avautumaan, miten yksinäistä tää au pairin homma on. Vaikka mulla on täällä ihan tarpeeksi kavereita, niin ne ei oo samalla tavalla arjessa mukana kuin erimerkiksi jos opiskelisi tai kävisi normaaleissa töissä. Ei mulla oo täällä mitään kolleegoja, vaan mä oon tän huushollin ainoa työntekijä ja näin ekstroverttina kyllä kaipaan kovasti sitä jokapäiväistä oman ikäistä seuraa. Toisaalta oon täällä kyllä myös oppinut nauttimaan omasta rauhasta ihan uudella tavalla ja raskaan päivän päätteeksi musta on ihana vaan lösähtää sänkyyn ja olla vaan hiljaa!



Koti-ikävä
Näiden kaikkien pikkujuttujen lisäksi, oot kaukana. Mäkin kuitenkin asun ekaa kertaa poissa kotoa, niin onhan se kieltämättä aika extremeä, et tää ensimmäinen kotoa pois muutto tapahtui tänne tuhansien kilometrien päähän, siihen verrattuna et oisin muuttanut vaikkapa Ouluun opiskelemaan, joka on siis sadan kilometrin päästä kotikaupungistani. Ja oma perhe on aina oma, ei puhettakaan, et mä täällä iltaisin änkeäisin sohvelle perheen vanhempien keskelle suklaalevyn kanssa kysymään "mitä katsotaan", tai pyörisin alusvaatteisillaan ympäri kämppää samalla tavalla kuin mä kotona teen. Oonkin jo aikaisemmin tehnyt postauksen asioista, joita ikävöin, joten siitä en ala enempää jauhamaan. Se ikävä vaan tulee aina puuskissa, ja pakko myöntää et mulla on sellainen vähän kyllä nyt päällä. Odotan jo jotenkin kovasti, et pääsen syömään joka päivä susupaloja ja viettämään kesää Suomeen! Toisaalta taas pelottaa miten vähän aikaa mulla on täällä jäljellä, koska tuntuu et en oo ehtinyt nähdä vielä mitään! Kuinkakohan kauas sitä pitäis kotoa lähteä, että tää kaukokaipuu hellittäis. Tytöööt, mihin seukkina reissataan?? 

Ja jos siellä nyt joku au pair uraa harkinnut kauhistuneena lukee tätä tekstiä ja on jo laittamassa suunitelmia uusiksi, niin sanotaan nyt tähän loppuun vielä, että hetkeäkään en oo katunut tänne lähtöä. Suosittelen kyllä ihan jokaiselle ottaa välillä tavalla tai toisella pikkuisen hajurakoa kaikkeen tuttuun ja turvalliseen!

Mites au pair kolleegani siellä ruudun toisella puolen, kuulostaako nää mun listaukset tutuilta? Entä jäikö mulla puuttumaan tästä asioita, jotka koette au pairin työssä jotenkin normaalia raskaammaksi?