Praha 5/5

Viime torstai yönä me lähdettiin pienellä seurueella jälleen kerran pm2am student tripsien järjestämälle reissulle. Tällä kertaa kohteena oli Praha! Harmiksemme mennessä bussi oli kaksi tuntia myöhässä ja sen takia me jouduttiin palloilla hauptbahnhofilla yömyöhään, mut muuten meillä sujui reissu oikeen mukavasti!

Ihan ensimmäisenä Prahaan saavuttuamme meillä oli matkatoimiston järjestämä opastettu kierros läpi Prahan tärkeimpien nähtävyyksien. Oppaan selostuksista suurin osa tosin meni ohi kuvien räpsimisen, väsymyksen ja muita hitaammin kävelemisen takia, mutta ainakin kierroksen aikana sai samalla hyvän kokonaiskäsityksen kaupungista. Kierroksen loputtua saatiin oppaalta vielä käteviä käytännön vinkkejä julkisilla matkustamiseen, raha-asioiden hoitamiseen ja hyvien ruokapaikkojen löytämiseen.











Kierroksen jälkeen me sit suunnattiin lähimmän automaatin kautta oppaan suosittelemaan paikalliseen ravintolaan. Tilasin listalta aika summissa jotain paikallista vaan ja pian sainkin nenäni eteen epämääräisen munakoisolihapullamöhkäleen riisin seassa, joka tosin maistui yllättävän hyvälle! Kun oltiin saatu mahat täyteen, pyörittiin hetki vielä keskustassa, syötiin munkkinutellaherkkua ja lähdettiin hostellille check inniin. Etukäteen vähän pelättiin että mihinköhän luukkuun joudutaan, mut loppujen lopuksi se osoittautuikin tosi siistiksi hostelliksi hyvillä palveluilla ja ennen kaikkea ilmapiirillä! Ensimmäisenä me lähdettiinkin uimaan ja saunomaan (!!!) ja sillä tiellä me viihdyttiinkin useampi tunti. Oli nimittäin niin ihana saunoa pitkästä aikaa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin ympäri maailman, että ei meinattu millään malttaa lähteä sieltä pois. Meillä oli suuret suunnitelmat käydä tsekkaamassa Praha myös iltavalaistuksessa, mut lopulta päädyttiin syömään hostellin lähellä olevassa raflassa ja painua hostellille juoruamaan ja nukkumaan.



















Lauantaina aamupalan jälkeen otettiin taas tram keskustaan ja lähdettiin päämärättömästi haahuilemaan ympäriinsä, niinkuin aina meidän reissuilla :D Löydettiin ensimmäisenä tiemme tollaisen nyppylän päälle, josta avautui mielettömät maisemat Prahan punaisten kattojen ylle. Siellä sit otettiin varmaan satoja kuvia ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaa.









Sit haahuiltiin taas ympäriinsä, käytiin syömässä, shoppailtiin ja lähdettiin hostellille laittautumaan iltaa varten. Seuraavana ohjelmassa meillä oli nimittäin boatparty! No, eihän sieltä veneeltä mitään maisemia nähnyt, mut ainakin meillä oli hauskaa! Illasta ei taaskaan puuttunut vauhtia taikka vaarallisia tilanteita ja taidettiinkin ehtiä nukkua noin kaks tuntia ennen herätyskellon pirinää ja lähtöä takaisin Frankfurttiin. Bussimatka menikin nukkuessa ja nauraessa aina turhaakin turhemmille jutuille. Reissu oli ihan mielettömän kiva, mutta en oo tainnut vieläkään toipua siitä väsymyksestä! Siks täytyy varmaan taas antaa ajan vähän kullata muistoja ennen kun alkaa seuraavaa student trippejä varailemaan, nää ei nimittäin oo ihan heikoille :D

Oi lukio

Luin tossa Saijan blogista muisteluita meidän wanhojentansseista. Mulla tuli niin hyvä fiilis, et oli vaan pakko kaivaa omatkin lukioajan kuvat esille ja vähän verestellä muistoja! Ja nythän on nykyisilläkin lukiolaisilla on vielä ne lukion jännittävimmät ajat käsillä, eli wanhat ja penkkarit, joten tämähän sattuu nyt oikein sopivaan saumaan! Ja wanhoista puheenollen, mulla ois myös pari kantapään kautta opittua pikkuvinkkiä tuleville wanhoille:









❤ Jos haluat wanhoihisi blondin tukan, älä värjää sitä tummanruskeaksi puoli vuotta ennen vanhoja.
❤ Jos sun hiukset ei normaalissakaan elämässä pysy kiharalla kahdestatoista puoleenpäivään, ei ne varmasti pysy wanhoissakaan tanssin pyörteissä, vaikka kampaaja sanoisi mitä. Jos sulla siis on piikkisuora ja liukas tukka niinkuin mulla, laita suosiolla nuttura. Harmittaa nimittäin nyt jälkikäteen katsoa kuvia, joissa tukka muistuttaa enemmän harakanpesää kuin prinsessakiharoita.
❤ Älkää sairastuko superflunssaan edellisenä päivänä.
❤ Muista, että mekossa pitää myös tanssia eikä ainoastaan näyttää nätiltä. Jos haluat että se pysyy päällä, niin olkaimet, täydellinen istuvuus, nyöritykset tai vähintäänkin ihoteippi on ihan must. Samoiten on ikävä kompastella helmaan jatkuvasti, joten pidä huoli että helma ei ole liian pitkä ja että alushame ei lähde valumaan.
❤ Aja kengät sisään ja pidä huoli, että niissä on myös askellusvaraa. Mä olin kipitellyt mun kengillä ympäriinsä ja käyttänyt niitä harjoituksissa jo kuukausia, mut siitä huolimatta sain wanhoista muistoksi mustan varpaan. Jalat turpoaa nimittäin ihan satavarmasti, kun koko päivän on jalkojen päällä.
❤ Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, NAUTI. Tää on yks niistä harvinaisista jutuista, joka tapahtuu vaan kerran elämässä, joten vaikka kaikki tuntuis menevän pieleen kuten mulla, niin the päivänä ei päivän onnistumiseen voi enää vaikuttaa mitenkään muuten kuin unohtamalla pikkuvirheet ja nauttia hetkestä. Niin mäkin tein!













Oi lukio, mitäpä siitä voisi sanoa. Se oli sitä aikaa, kun jokainen koeviikko oltiin masennuksen partaalla, voimat lopussa, lopettamassa koko lukiota, pitkää matikkaa tai millon mitäkin oppiainetta ja whatsapp keskusteluissa tehtiin suunnitelmia koulun räjäyttämisestä tai muista absurdeista keinoista välttää kokeet joihin ei just sillä hetkellä jaksettu lukea. Jotta nyt en saa poliiseja perääni niin mainittakoon vielä että näitä suunnitelmia ei sitten ikinä toteutettu ja ne oli ylipäänsäkin ihan huumorimielisiä juttuja :D. Muistan yhdenkin koeviikon aikana purskahtaneeni kaupassa itkuun niinkin vakavasta asiasta, kuin siitä, että juustohylly ei löytynyt just sillä sekunnilla. Samaan aikaan lukio oli kuitenkin myös sitä aikaa, jolloin kaikki parhaat kaverit opiskelivat saman katon alla eikä opettajat ei enää olleet samalla tapaa jalustalle nostettuja, vaan enemmän yhtiä meistä jotka heittää läppää ja on kiinnostuneita meidän asioista. Ja vaikka se itse opiskeluosuus ei ehkä sitä kaikista kummoisinta ollut, niin vitsi miten mä kaipaankaan sitä, kun sai opiskella monipuolisesti kaikkia aineita, jotka kiinnosti! Mulla kursseja lukioajalta kertyikin lähemmäs 90. Raskasta koulunkäyntiä tasapainotti kaikki tapahtumien järjestelyt ja muut toimikunta ja tuutorjutut, joista meikäläinen oli tietysti mukana jokaisessa. Lukioaikana myös oli aina milloin mikäkin skandaali menossa, josta koko lukio aina tiesi, mut joka myös unohtui viikossa. Nyt jälkeenpäin mietittynä kuulostaa ihan naurettavalta nostaa hirveä haloo taikka pahoittaa mieltänsä kaiken maailman pikkujutuista mitä joku jonkun juorun mukaan oli sanonut tai tehnyt :D











Muistan kaikki ruokatunnit, jolloin juoruttiin kaikkea maan ja taivaan väliltä ja tutustuttiin uusiin kavereihin, joista tuli ennen pitkää parhaita ystäviä. Muistan aamun wanhojenjatkojen jälkeen, kun siivottiin bilepaikkaa parin tunnin yöunilla, naurettiin edellisen illan tapahtumille, tai lähinnä sille miten oltiin kaikki "vippitilassa" oltu superväsyneitä ja vaan nukuttu bileiden ohi epämääräisissä läjissä. Muistan päivän ennen penkkareita, jolloin laitettiin koulua ja abivideoa valmiiksi epätoivon vallassa vielä yhdeksältä illalla, mut siitä huolimatta meillä oli hauskaa. Muistan äidinkielen tunnin seuraavana päivänä abipikkujouluista, jolloin about koko luokka oli darrassa ja opettaja vittuili ja heitti läppää heille siitä. Se olikin ehkä yks hauskimmista tunneista ikinä! Lukion ehdottomia kohokohtia oli tietysti wanhat, penkkarit ja koko potin kruunasi tietty se hetki kun se kaikki aherrus oli ohi ja sen merkiksi sai painaa päähän valkoisen lakin. Kaikki kolme näistä oli ihan mielettömiä ja unohtumattomia päiviä, joista en vaihtais yhtäkään pois. Oisin melkeimpä voinut käydä lukion ihan vaan niiden takia, heh! Ja hei, käytiinhän me myös mutka Madridissa ja Berliinissä sen kolmevuotisen aikana! Kaikkeen sitä kuulkaas ehtii kun on aktiivinen!

Tammikuu

Moikka! Mulla ei oo tullut otettua kuvia kameran kanssa juuri ollenkaan tän vuoden puolella eikä puhelimeenkaan oo selfieitä kummempia kuvia kertynyt, joten siksi musta ei oo kuulunut vähään aikaan täällä blogin puolella. Ilman järkevää kuvitusta kun kunnys tulla postailemaan on vaan niin paljon korkeampi! En oo myöskään tehnyt mitään erikoisempaa, joten eipä mulla kamalasti asiaakaan oo ollut. Joka tapauksessa tulin nyt kirjoittelemaan vähän miten mulla menee!





Uuttavuotta mä tulin juhlimaan tänne Frankfurtin puolelle, ja sitä vietettiin parin suomitytön ja muutaman saksalaisen pariskunnan kanssa racleten merkeissä. Oon ollut tammikuun ajan jotenkin superväsynyt, joten ison osan vapaa-ajasta oon nukkunut tai katsellut netflixiä. Oon alkanut taas treenailemaan uintia itsekseni vähintään kerran viikossa, ja vitsi se tuntuu niin paljon enemmän omalta jutulta lenkkeilyyn verrattuna! Sitä siis aion jatkaa edelleen. Mulla on ollut myös tipaton ja sokeriton tammikuu, joten mässäämisen ja bilettämisen tilalle on keksitty muita aktiviteetteja: luistelua, leffailtaa, keilausta, shoppailua, uuden terveellisen pikaruokapaikan testausta, kokkaamista ja ihan vaan rentoa hengailua. No, pakko myöntää et se sokeriton loppui heikkona hetkenä jo 22 päivän jälkeen, mut sekin oli jo iso saavutus mulle! Tipaton tammikuu sen sijaan pysyi heittämällä tipattomana ja jatkuu edelleen ensi viikonlopun fasching bileisiin asti. Tänään mä pääsin leikkimään apuopettajaa, kun hostmama oli järjestänyt mut V:n luokan matkaan Messeturmiin valvojaksi. Sieltä näkyi melkeimpä koko frankfurtin skyline!

Joulun jälkeen mulla on mennyt täällä perheessä paremmin kuin ennen. Tytöt taisi huomata mun poissa ollessani, et on aika kiva et täällä on aina joku niiden kanssa leikkimässä. Sen jälkeen musta on tuntunut, että ne on tykännyt musta paljon enemmän kuin ennen ja välit ovat muutenkin läheisemmät! Tällä hetkellä kuitenkin mun tulevaisuus tässä perheessä näyttää vähän epävarmalta. Ei siksi että mulla ois mennyt sukset ristiin tai jotain muuta kamalaa olisi tapahtunut, vaan siksi, että perhen yksityisasioita sen enempää avaamatta mua ei välttämättä täällä kauaa enää tarvita. Tai no, tällä hetkellä ei ainakaan samoilla vastuualueilla/ajoilla kuin tähän asti. Mitään ei olla kuitenkaan vielä päätetty, vaan aika näyttää että miten tässä käy. Asioiden selkeytymiseen asti mulla onkin vähän rennompaa!

Au pair reality

Au pair, eli lastenhoitaja, isosisko, äiti, kokki, apukokki, siivooja, kodinhoitaja, assistentti, personal shopper, urheiluvalmentaja, taiteilija, opettaja, postinkantaja... Au pairin hommasta on monilla varmaan mielikuva, että se on päivät pitkät lasten kanssa leikkimistä ja kevyttä duunia ja loput ajasta tehdään kaikkea siistiä, viiletetään ympäri Eurooppaa matkustellessa tai biletetään. Silti au pairit jauhaa blogeissansa tai keskusteluissa ystävilleen rankasta elämästä, ja ompa siitä pari tuotantokautta televisio-ohjelmaakin tehty. Mikä siitä au pairin työstä sit tekee niin raskasta? 



Kulttuuri- ja tapaerot
Muutat johonkin ihan tuikituntemattomaan perheeseen, jonka tavat, kulttuuri ja kieli saattaa olla jotain ihan muuta, johon kotona on tottunut. Jos itse ei oo kyseisessä tilanteessa ikinä ollut, voi olla hankalaa edes kuvitella, miten vaikeaa sopeutuminen kaikkeen uuteen on. Väärinkäsityksiltä ei varmasti pääse välttymään, oli kommunikointikieli sitten mikä tahansa. Uuteen perheeseen muuttaessa on myös paljon uusia pikkuasioita, joita ennen muuttoa tuskin tulee ajatelleeksikaan. Mitä ruokaa syödään miltäkin lautaselta, mikä on kenenkin muki, miten sängyt pedataan, mitä lapset saa ostaa omalla rahalla.... Mäkin oon kuitenkin ollut täällä viisi kuukautta ja mulle tulee silloin tällöin edelleen vastaan uudenlaisia tilanteita, tai joku jokapäiväisistä rutiineista saattaa unohtua. Mulle esimerkiks tuuletus on ihan vieras käsite, avata nyt talvipakkasilla kaikki ikkunat sepposen selälleen ja päästetään kaikki lämmöt harakoille? Ei kävis kuuloonkaan Suomessa, mut täällä se kuuluu mun jokapäiväisiin hommiin.

Lapset
Lapset on lapsia eikä kiukutteluilta tai raivokohtauksilta varmasti pääse välttymään yhdessäkään perheessä. Yhtenä päivänä ne vihaa ja katsoo sua, kuin olisit syypää kaikkiin maailman sotiin ja ongelmiin, kun taas toisena et saa niitä susta irti, kun oot niin tykätty. Jos lapsiin saa muodostettua läheiset välit, tulee naurua, kivoja leikkejä, haleja ja pusuja vähintäänkin yhtä paljon kuin kiukutteluakin! 


Henkilökemiat
Tää on se pääpointti, joka ajaa suurimman osan au paireista joko vaihtamaan perhettä tai aikaistamaan kotiinpaluuta, nimittäin se, miten perheen vanhempien kanssa tulee juttuun. Ikinä en oo kuullut, et yksikään au pair ois vaihtanut perhettä sen takia, että lapset on kusipäitä. Voi olla, että vanhempien kanssa on erimielisyyksiä esimerkiksi työtunneista tai kotitöistä, tai ylipäätänsä koko ajatusmaailma on ihan erilainen. Siksi kannattaa perhettä valitessa keskustella kunnolla miten ja kuinka paljon on valmis työskentelemään ja ylipäätänsä millaiset asiat heille on tärkeitä. Ja vaikka se au pairin näkökulmasta saattaa tuntua yhtä kamalalta, kuin kampaajalle uusien hiusten moittiminen, niin ongelmien ilmetessä niistä parhaiten selvitään keskustelemalla. Valitettavasti joskus ajatusmaailmat saattaa poiketa toisistaan niin paljon, että asioita ei saa ratkaistua edes juttelemalla ja täytyy alkaa harkita muitakin vaihtoehtoja. 



Kieli
Kielimuuri ei varsinaisesti oo mulla täällä ongelma, sillä perheen äiti ja lapset puhuu Suomea, mut tiedän mun lyhyen kesävaihdon takia jotain siitäkin. Silloin mulla oli ajatuksena "oon vaan oma itseni niin kaikki menee hyvin". Joo-o, ihan hyvä ajatuksen tasolla, mut se onkin hankalampi homma kun ei osaa puhua kieltä. Mä kun oon normaalisti aika kova puhumaan, niin mulle oli hankala paikka kun yht äkkiä pitikin miettiä mitä sanoo ennen suunsa avaamista joka tosin on ihan suositeltavaakin joissain tilanteissa, ei ehtinytkään kommentoimaan väliin kaikkia asioita puhumattakaan läpän heittämisestä saksaksi. Tää on kyllä onneks semmonen asia, joka täysin vieraankielisessä ympäristössä lähtee korjautumaan hurjaa vauhtia, ja jo kuukauden jälkeen olin aika luottavainen mun saksan kanssa. Nykyään mua jopa vähän harmittaa se, et mulla on tosi vähän mahdollisuuksia puhua kunnolla saksaa vaikka täällä asunkin. Alunperin mulla ei itseasiassa ollut aikomustakaan mennä suomalaiseen perheeseen, mut jotenkin mä kuitenkin vaan ajauduin tänne :D Tulevaisuuden au pairit: jos siis haluutte oppia kielen oikeasti kunnolla, niin menkää rohkeasti vaan vieraankieliseen perheeseen! 

Au pairin arki
Nää edelläolevat asiat ei oikeastaan mulle oo aiheuttanut ollenkaan ongelmia, mulle nimittäin on ihan yks hailee, jos lapsi kiukuttelee korvan juuressa tai en ihan jokaista sanaa ymmärräkkään. Mä koen itselle eniten raskaaksi sen, et asun täällä "työpaikalla" ja vaikka vapaailta olisikin, niin en ikinä koe olevani täysin vapaalla kotona ollessani. Voi olla et tytöt hengaa mun huoneessa, alhaalta tulee soitto "voitko tulla auttamaan asiassa X, kun nyt satut kotona olemaan", tai sit perhe mekkaloi siellä keskenään ihan muuten vaan. Mulle on myös pikkuhiljaa alkanut avautumaan, miten yksinäistä tää au pairin homma on. Vaikka mulla on täällä ihan tarpeeksi kavereita, niin ne ei oo samalla tavalla arjessa mukana kuin erimerkiksi jos opiskelisi tai kävisi normaaleissa töissä. Ei mulla oo täällä mitään kolleegoja, vaan mä oon tän huushollin ainoa työntekijä ja näin ekstroverttina kyllä kaipaan kovasti sitä jokapäiväistä oman ikäistä seuraa. Toisaalta oon täällä kyllä myös oppinut nauttimaan omasta rauhasta ihan uudella tavalla ja raskaan päivän päätteeksi musta on ihana vaan lösähtää sänkyyn ja olla vaan hiljaa!



Koti-ikävä
Näiden kaikkien pikkujuttujen lisäksi, oot kaukana. Mäkin kuitenkin asun ekaa kertaa poissa kotoa, niin onhan se kieltämättä aika extremeä, et tää ensimmäinen kotoa pois muutto tapahtui tänne tuhansien kilometrien päähän, siihen verrattuna et oisin muuttanut vaikkapa Ouluun opiskelemaan, joka on siis sadan kilometrin päästä kotikaupungistani. Ja oma perhe on aina oma, ei puhettakaan, et mä täällä iltaisin änkeäisin sohvelle perheen vanhempien keskelle suklaalevyn kanssa kysymään "mitä katsotaan", tai pyörisin alusvaatteisillaan ympäri kämppää samalla tavalla kuin mä kotona teen. Oonkin jo aikaisemmin tehnyt postauksen asioista, joita ikävöin, joten siitä en ala enempää jauhamaan. Se ikävä vaan tulee aina puuskissa, ja pakko myöntää et mulla on sellainen vähän kyllä nyt päällä. Odotan jo jotenkin kovasti, et pääsen syömään joka päivä susupaloja ja viettämään kesää Suomeen! Toisaalta taas pelottaa miten vähän aikaa mulla on täällä jäljellä, koska tuntuu et en oo ehtinyt nähdä vielä mitään! Kuinkakohan kauas sitä pitäis kotoa lähteä, että tää kaukokaipuu hellittäis. Tytöööt, mihin seukkina reissataan?? 

Ja jos siellä nyt joku au pair uraa harkinnut kauhistuneena lukee tätä tekstiä ja on jo laittamassa suunitelmia uusiksi, niin sanotaan nyt tähän loppuun vielä, että hetkeäkään en oo katunut tänne lähtöä. Suosittelen kyllä ihan jokaiselle ottaa välillä tavalla tai toisella pikkuisen hajurakoa kaikkeen tuttuun ja turvalliseen!

Mites au pair kolleegani siellä ruudun toisella puolen, kuulostaako nää mun listaukset tutuilta? Entä jäikö mulla puuttumaan tästä asioita, jotka koette au pairin työssä jotenkin normaalia raskaammaksi? 

Loma kotimaassa

Moikka pitkästä aikaa! Mulla oli tarkoituksena tehdä Suomen puolelta vähän reaaliaikaisempaa postausta, mut loppujenlopuksi en halunnut käyttää mun lyhyttä lomaa koneella istumiseen. Mullahan ei lomalle ollut sen kummempia suunnitelmia kun rentoutua ja olla vaan, mut miten kävikään: juoksin koko ajan pää kolmantena jalkana ympäri Kemiä ja Lappia, jotta kerkeäisin tekemään mahdollisimman paljon ja näkemään kaikkia ihmisiä. Saija mulle vähän sarkastisesti tokaisikin "ylläri että sulle käy noin" koska tiedossahan se oli. Mun elämä nyt vaan tuppaa olemaan kaaosta vaikka mitä tekisi tai vaihtoehtoisesti makaan vaan kotona saamatta mitään järkevää aikaiseksi, joka johtaa vielä isompaan kaaokseen. Kaaoksesta huolimatta mulla jäi silti esimerkiksi sukulaiset ja pari kaveria näkemättä ja muitakin juttuja tekemättä, mut selvähän se on että ei lyhyen loman aikana kaikkeen ehdi.

Joka tapauksessa mulla oli Suomessa aivan ihanaa! Sunnuntai-iltana mä lensin Ouluun, jossa mua äiti ja Pete olikin jo vastassa. Mä olin viimeksi syönyt aamulla, joten mentiin keskustaan syömään ja vaihtamaan kuulumiset. Tän jälkeen mä pääsin pitkästä aikaa auton rattiin, kun ajeltiin Kemiin ja uuteen kotiin. Ja kodiltahan se heti tuntuikin, vaikka tavaroiden paikat mulla olikin hukassa. Mut eikö se niin ookkin että home is where your heart is. Äiti oli tehnyt mulle synttärikakun ja sen syömisen jälkeen mä karkasinkin jo moikkaamaan kamuja. Siinä hengaillessa olo olikin jo sellainen kuin missään en olisi ollutkaan!

Loman aikana mä kävin myös pikkuveljen joulujuhlissa, kampaajalla, tankotanssimassa, kasvohoidossa, viimehetken jouluostoksilla, saunassa, rajalla alennusmyynneissä shoppailemassa, useamman kaverin luona hengaamassa sekä dimaressa pitsalla. Jouluksi me ajeltiin Kittilään mummolaan, jossa lähinnä rentoiltiin ja syötiin sekä tietty jaettiin lahjat. Sain myös katsottua pari jaksoa hottiksia ja salkkareita, jotka ei täällä Saksan puolella näy. Muutamaa loskapäivää lukuunottamatta Lapin luonto pisti parastaan koko reissun ajan ja saatiin nauttia revontulista, pakkasesta, auringonlaskuista sekä kaamoksesta. 

Tapaninpäivänä ajeltiin takaisin kotiin, johon olin kutsunut parhaat kaverit juhlimaan mun synttäreitä, suomikodin tupareita ja kaikkia kissanristiäisiä mitkä Saksassa ollessani missasin. Pääideana oli kuitenkin vain saada koko porukka kasaan, joka ehkä about ensimmäistä kertaa ikinä jopa onnistui! Kuviakin räpsittiin yli sata, mut tällä kertaa vaan nää kaksi päätyi julkaisukelpoiseksi, hah. Mulla oli sairaan hauska ilta, varsinkin ennen baariin lähtöä kun oltiin kaikki vielä koolla!

Tiistaina mulla sitten koitti taas lähtö. Etukäteen mulla oli siitä tosi sekavat fiilikset: mitä jos en enää haluakkaan lähteä. No, loppujen lopuksi mun osalta se meni tosi iisisti, en tiputellut yhtäkään kyyneltä vaan marssin turvatarkastuksesta läpi hymyissä suin. Ja mikäpä siinä ois ikävää ollutkaan, justhan mä näin et Suomessa kaikki oli ennallaan ja tällä kertaa tiesin myös mitä Saksassa odottaa. Saksan kodissa en ehtinyt edes ovesta sisään, ennen kun mussa roikkui jo kolme iloista apinaa halailemassa ja kertomassa joululahjoistaan. Toin heille myös pienet paketit Suomesta, jotka kuulemma oli parhaat ikinä, koska niihin oli pukki osannut valita just lempparisuklaat. Vaikka noi kakrut on välillä aikamoisia riiviöitä, niin osaa ne olla aika ihaniakin!