Viiniä, kiukuttelua ja fazerin sinistä

Huh mikä viikko! Taas on tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä mistä pitäis aloittaa. Pitäis ehkä vähän skarpata tän postaustahdin kanssa niin sekin ois ehkä helpompaa. No aloitetaas loogisesti siitä mihin viimekerralla jäätiin! Viime viikonloppu meni siis tosi mukavissa merkeissä. Perjantaina pidettiin pienimuotosta piknikkiä mainin rannalla ja käppäiltiin siinä ympäristössä kaupungin valoissa. Lauantaina sit kokoonnuttiin koko suomiporukalla jota myöskin suomimafiaksi kutsutaan, otettiin vähän viiniä, keskusteltiin syvällisiä ja suunnattiin gibsoniin. Mulla oli taas kerran tosi hauskaa ja niin tuntui olevan muillakin. Meillä on tosi kiva porukka kasassa, ja itseasiassa se on vaan kasvanut viimepäivinä - finnish mafia going strong!



No mitäs muuta nyt on tullut touhuiltua? No duunia ainakin. Tällä viikolla jotenkin kaikki päivät on tuntunut tosi raskailta: esimerkiksi yhtenä päivänä tytöt oli kait nukkunut huonosti ja purkivat sen tietty muhun millon milläkin tempuilla. Välillä mulle oltiin niin verisesti loukkaantuneita, että ei kestänyt edes katsoa mua tai kuulla mun hengitystä... Ja vähän samanlainen meininki on jatkunut päivästä toiseen. Viikonloppu tulee taas kyllä todellakin tarpeeseen! Mahtui tähän viikkoon paljon kivaakin! Torstaina tapasin pari mulle uutta suomalaistyttöä ja käytiin lounaalla ja kiertelemässä pari mutkaa keskustassa. Otin ekaa kertaa kamerankin mukaan siinä toivossa et saisin otettua vähän kuvia mut siinä rupatellessahan se unohtui laukun pohjalle ja ainoiksi onnistuneiksi kuviksi jäi noi ylläolevat. Parempi kai sekin ku ei mitään!


Tänään mulla onkin töiden osalta ollut rennompi päivä, joten aloitettiin jenkkiläisen Lizzyn kanssa terveellinen elämä ja lähdettiin läheiseen puistoon powerwalkille, samalla tottakai suunnitellen tulevia viini-iltoja! Kotiin tullessani mulle oli saapunut tosi mieluinen ja odotettu paketti Suomesta - ne talvitakit vihdoin! Paketista paljastui myös paljon muita odottamattomia juttuja perheeltä, sukulaisilta ja kummilta, joita vähän näkyykin ylempänä kuvassa. Ihana huomata et mua jaksetaan muistaa vielä siellä suomen puolellakin, nää terveiset sai kyllä leveän hymyn huulille! Isot kiitokset vaan sinne jos tätä luette!! Fazerin sininen ja muut suomiherkut ei oo ikinä maistunut niin hyvältä kuin tänään!
Mun täksi illaksi kaavailtu seura kirjaimellisesti nukkui onnensa ohi, joten tää ilta menee ylläolevan kuvan mukaisissa merkeissä kotosalla leffoja katsellen. Kiva välillä näinkin! Tai no, eipä se leffa tietenkään ruvennut toimimaan, joten hoidin muut rästiin jääneet jutut kuten tän blogin ajan tasalle päivittämisen ja Münchenin matkalippujen varaamisen.

p.s. kuulostan kuulemma nykyään "stadilaisen ja saksalaisen sekoitukselta" ku puhun, voisko paljoa enää huonommin mennä :D

Ärsyttää

Mua ärsyttää monissa blogeissa se, että bloggaajien elämä tuntuu olevan pelkkää hattaraa ja auringonpaistetta ja oon ihan suosiolla poistanut sellaiset blogit mun lukulistalta. Nyt aloin huvikseen lukemaan mun omia postauksia ajatuksella läpi kyllä, niitä kaikkia huikeaa neljää postausta ja huomasin itse tekeväni ihan samaa - puhun pääasiassa vaan niistä positiivisista jutuista. Totuushan on että mä elän täällä ihan normaalia arkea, ja vaikka tykkäänkin ihan hurjasti olla täällä, niin täälläkin pieniä asioita jotka ärsyttää.

Joka aamu pitää herätä klo 6.15 hakemaan leipomosta tuoreita sämpylöitä. Joka päivä tuntuu satavan. Flunssa jatkuu edelleen. Klubeille on kalliit sisäänpääsyt. Mun pitää päivittäin muuttaa puhelimen suojakoodia, sillä noi kauhukakarat on oppinut jokaisen ja yrittää parhaansa mukaan tehdä tuhojaan lähettämällä noloja kuvia ja äänitteitä milloin kellekkin. En tiedä miten mun prepaidliittymä toimii. Unelmoin kengistä, joihin mulla ei tällä hetkellä ole rahaa. Mun talvitakit on vasta postissa tulossa, vaikka tarvisin osaa jo nyt. Muutenkin mulla on täällä liian vähän vaatteita ja joudun ihan liian usein vetämään samat rytkyt niskaan. Mun villasukat on pyykissä ja varpaita palelee. Mun pitää tehdä perheen kaikki ruokaostokset, ja ruokia pitää parhaimmillaan metsästää neljästä eri kaupasta saman päivän aikana. Pyörällä. Vesisaateessa. Mainitsinko jo että mulla ei oo takkia? Perheen suunnitelmat saattaa muuttua viimehetkellä. Sen takia joudun monesti muuttamaan myös omia suunnitelmia viimehetkellä tai venailemaan kotona turhaan. Kaipaan suomalaisia herkkuja. Mun pitää tiskata astiat ennen tiskikoneeseen laittoa. Mun vaatekaapit ja meikit on jatkuvasti sekaisin, koska tytöt käy aina tonkimassa niitä. En ymmärrä kaikkea mitä mulle sanotaan. En osaa sanoa kaikkea mitä haluaisin. Mulle kaikista tärkeimmät ihmiset on Suomessa tuhansien kilometrien päässä.

Jotta siellä ruudun toisella puolella nyt kaikki ei kuvittelis et mun elämä täällä on ihan sieltä kuuluisasta, niin laitetaanpa samaan syssyyn myös arjen pienet ilot.

Sämpylöiden haun jälkeen pääsen jatkamaan halutessani unia. Pääasiassa täällä on ollut tosi hyvät kelit Suomeen verrattuna. Tuoreet sämpylät aamuisin maistuu tosi hyvältä. Oon tutustunut täällä huippuihin ihmisiin. Pahimpien cravingsien syntyessä täällä on suomikauppa. Mun ikkunasta on näköala frankfurtin keskustaan. Ihmiset on tosi kohteliaita, esimerkiks kaupassa tuntemattomatkin saattaa toivottaa "gute besserung" eli paranemisia. Frankfurt on tosi kaunis kaupunki. Tytöt osaa olla myös tosi ihania ja empaattisia. Mun ei tarvitse silittää alusvaatteita. Mun ei tarvitse vaihtaa vaippoja. Sen sijaan pääsen leikkimään barbeilla, lakkailemaan kynsiä, puhumaan pojista, katsomaan piirrettyjä, kihartamaan hiuksia ja laulamaan karaokea. Tullaan perheen vanhempien kanssa tosi hyvin juttuun ja esimerkiks kun oon lähdössä vaikka juhlimaan, ne ei nipota vaan on tosi mielissään että mulla on tekemistä ja kavereita. Pyykkiä ei pääse kertymään kasoittain näin pienellä vaatevarastolla. Viikonlopuks on luvassa hauskoja suunnitelmia, mm. suomityttöjen kanssa bailaamista! Mun kielikurssi on aivan huippu, koska siellä on niin paljon eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. Mun saksan kieli paranee päivä päivältä. Whatsapin, snapchatin, skypen ja muiden sosiaalisten medioiden avulla pysyy hyvin yhteyksissä Suomeen. Ja last but not least, mä tuun jouluksi kotiin!♥

ps. koitin postauksen teeman mukaisesti muokata yhdestä kuvasta kaks eri versiota, positiivisen ja negatiivisen näköisen, mut eihän mun taidot siihen riittänyt... näillä mennään tälläkertaa

Kuulumisia ekoilta viikoilta

Heissan! Täällä kirjoittelee tosi flunssainen Alina. Tässäpä vähän kertyneitä kuvia ja kuulumisia tästä ensimmäisen neljän viikon ajalta! Tässä on tosiaan kerinnyt tapahtua vaikka ja mitä. Oon ollut varsinkin ekana kahtena viikkona tosi paljon töissä, sillä tytöillä ei ollut vielä alkanut koulut, joten olin aamusta iltaan heidän kanssaan. Välillä mulla ihan oikeasti oli sellainen olo et oon tän perheen ainut aikuinen. Voin kyllä sanoa että illalla tuli uni nopeasti! Nyt onneks on arkikin vähän helpottanut kun tytöt on koulussa ja mulla on sen aikaa vapaata.

Oon myös ihan yllättynyt mun saksan kielen taidosta. Oon mm. hoitanut itelleni puhelinliittymän ja pankkitilin sekä ilmoittautunut bürgeramtissa Saksan asukkaaksi ihan itse! Oltiin tossa viikonloppuna myös yhdissä synttäribileissä ja saksaahan siellä tuli pääasiassa puhuttua, mut toki pieniä hämmennystä aiheuttavia mokia tehtiin myös. Olin esimerkiks koko illan kertonut meneväni käymään vessanpytyssä vessan sijaan, ennen kun joku viitsi huomauttaa mulle asiasta.

Viikonloputhan mulla enimmäkseen on vapaita ja jo heti ekana viikonloppuna täällä käytiin perheen kanssa pyöräileen ympäri Frankfurtia katsomassa maisemia ja syömässä jätskiä. Silloin tapasin myös ensimmäistä kertaa oman ikäistä seuraa, jonka kans käytiin omenaviinillä Mainin rannalla. Muutenkin täällä on tullut tavattua au paireja vaikka millä mitalla ja muutama opiskelijakin. Ollaan käyty shoppailemassa,  museumsuferfesteillä, au pair meetissä, kiertelemässä kaupunkia ja pubeja, syömässä ja juhlimassa milloin milläkin porukalla. Ennen tänne tuloa jännäsin että missä niihin ihmisiin oikein tutustuu ja löydänkö sellaisia ihmisiä kenen kanssa tuun juttuun, mut se pelko oli ihan turha! Yhtäkään viikonloppua ei oo tarvinnut viettää yksin kotona peukaloita pyöritellen ja jokaisen uuden ihmisen kanssa on heti löytynyt yhteinen sävel. Musta ei oo enää myöskään ollenkaan outoa laittaa jollekkin täysin tuntemattomalle facebookissa viestiä et "moi, nähdäänkö", kun taas Suomessa moinen spontaanius ei olis tullut mieleenkään. Uudessa paikassa vaan on pakko olla aktiivinen!

Tällä viikolla oonkin onnistunut nappaamaan itelleni jonkun pöpön ja kaikki vapaa-aika on käytetty lepäämiseen ja paranemiseen. Tän hetken olotila vastaa täydellisesti viimeistä kuvaa. Onneks nyt ollaan jo menossa parempaan päin, sillä viikonlopuksi on taas vaikka mitä kivaa suunnitteilla! Palaillaampa asiaan myöhemmin.

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä täytyy ensinnäkin löytää perhe. Aupairiksi voi hakea joko järjestön kautta, tai etsiä perheen itsenäisesti. Itse luin järjestöistä niin paljon huonoja juttuja netistä, että päätin etsiä itse itselleni perheen ja turvautua järjestöön vain, jos tuntuu että sopivaa ei meinaa omin avuin löytyä. Itsenäisesti hakiessa pystyy paljon enemmän vaikuttamaan millaiseen perheeseen päädyt, kun taas järjestöltä annetaan sulle perhe ja joko otat sen tai et, eikä takeita toisen sopivan perheen löytymisestä välttämättä ole. Itsenäisesti hakiessa pitää kuitenkin olla tarkkana, että ensinnäkin perhe on oikeasti olemassa, koska sehän tiedetään että netissä liikkuu kaikenlaisia huijareita. Silloin täytyy myös selvittä itse mitä paperihommia täytyy hoitaa. Jos perheellä on ollut entisiä au paireja, kannattaa ehdottomasti jutella myös heidän kanssaan ennen päätöksen tekemistä! Oman perheeni löysin täältä!
Ennen perheen valintaa kannattaa myös miettiä mitä perheeltä haluaa: kuinka monesta lapsesta olisit valmis huolehtimaan, löytyykö yhteinen kieli, kuinka paljon / mitä kotitöitä olet valmis tekemään, mihin kohdemaahan haluaisit. Kannattaa ottaa myös huomioon, että sisarukset saattaa riidellä paljonkin! Toisaalta ne osaa myös leikkiä keskenään, jolloin saa myös itse hetken hengähdystauon. Mulla ehdoton kriteeri tähän oli, että korkeintaan kaksi lasta, kotitöistä "oma osani", eli ei sen enempää tai vähempää kuin muutkaan perheen aikuiset. Perhe, jonka äidinkieli on englanti, saksa, tai suomi, tai jotka osaa suht sujuvasti jotain näistä kielistä. Perhe, jossa voisin olla noin puoli vuotta ja palaisin kotiin keväällä lukemaan pääsykoksisiin. Eniten halusin joko Australiaan tai Espanjaan ja Saksa oli vasta viimeinen vaihtoehto.

No miten kävikään: viestittelin useampien perheiden kanssa aupairworldissä ja skypetinkin muutamalle. Jotenkin ei tuntunut yhteistä säveltä löytyvän ja hetken ajattelin jo että en lähde. Sit mulle tulee viestiä tän nykyisen perheen äidiltä: "Moi Alina! Millainen on sun unelmaperhe?" Jo siinä vaiheessa mulla tuli sellainen fiilis, että tää perhe on erilainen, sillä jo aloitusviesti poikkesi niin paljon kaikista muista. Sitten skypeteltiin ja tuntui vaan että palaset loksahti kohdalleen. Juttelin myös perheen silloisen au pairin kassa, joka vahvisti kaikki mitä perhe oli itsestään kertonut. Lapsia on enemmän kun mitä etukäteen olin sopivaksi kaavaillut, perhe tarvitsi aupairia koko vuodeks, enkä saksaankaan ensimmäisenä halunnut, mut sillä ei loppujenlopuksi ollut mitään merkitystä. Sopivan perheen kanssa on molemmat osapuolet varmasti valmiita joustamaan. Eipä tarvinnut siis enään kahdesti miettiä että haluanko heidän au pairikseen, kun he sitä kysyivät!
Okei, perhe löytynyt, mitä seuraavaksi? Eurooppaan lähtiessä ei tarvitse viisumia, mutta muista maanosista en osaa juuri mitään sanoa kun en oo siihen rumbaan joutunut. Muutamia muita käytännön asioita täytyy kuitenkin mihin tahansa lähtiessä ottaa huomioon. Onko vakuutukset kunnossa? Maksaako perhe ehkä sellaisen ja mitä se pitää sisällään? Tarviiko puhelinliittymälle tehdä jotain, ehkä katkaista? Löytyykö eurooppalainen sairausvakuutuskortti? Teetkö osoitteenmuutoksen? Myös Kelalle täytyy ilmoittaa ulkomaille muutosta, se onnistuu näppärästi netissä. Mitä pankkiasioita pitää hoitaa? Onko mahdollisesti löytynyt opiskelupaikka, miten sitä lykätään? Asutko kenties jo omassa asunnossa, mitäs sille tehdään? Teetkö perheen kanssa kirjallisen työsopimuksen? Millaiset lennot buukataan? Ite varasin valmiiksi jo paluulennonkin, sillä meno-paluu oli halvempi kuin pelkkä meno. Periaatteessa siinä siis ei menetä mitään vaikka joutuisinkin lähemään maitojunalla kotiin.
Huh, pakolliset paperihommat sun muut saatu kuntoon! Sit alkaa ainakin mun mielestä kaikista kivoin osuus: läksiäisten järjestäminen! Me oltiin kaveriporukalla koko kesä puhuttu mökille lähtemisestä, mut sitä ei sit koskaan tapahtunut. Niimpä päätin, että mun läksiäiset pidetään meidän mökillä ja bailataan siellä pieruverkkareissa keskenään parhaiden kaverien kanssa, uidaan, saunotaan ja syödään hyvin. Suomimeiningillä! No, baariinhan me loppujen lopuksi sieltä mökiltä päädyttiin, mut eipä sekän haitannut tippaakaan! Muutaman viinilasin jälkeen vähän ehkä painoi päälle kaikki lähtöön liittyvä draama, stressi ja jopa ahdistus ja aamun pikkutunneilla tulikin muutama kyynel tirautettua. Siitäkin huolimatta mulla oli varmaan hauskinta ikinä! Kiitos kuuluu vaan ja ainoastaan yksinkertaisesti maailman parhaille kamuille ♥
Läksiäisten jälkeen alkaakin lähtöön olla enää kaksi päivää. Ainiin, mun piti pakata! Nooh, jätetään se kuitenkin viimeiseen yöhön ennen lähtöä, ettei varmasti vältytä viimehetken paniikilta. Mukaan otin vain ne vaatteet joita oli tullut käytettyä ahkerimmin viimeisen parin kuukauden aikana ja muut pakkasin laatikoihin, myin tai laitoin jakoon. Kosmetiikat jaoin myös kavereille ja mukaan otin vain pienimmät putelit. Täällä nimittäin kosmetiikka on melkein ilmaista suomeen verrattuna, joten en kokenut tarpeelliseksi raahata niitä jo muutenkin täpötäydessä matkalaukussa. Talvitakit ja -vaatteet tulee postipaketissa varmaan ensi viikolla, äiti tuleehan???, sillä en saanut niitä mahtumaan mihinkään.
Kokonaisuudessaan ennen lähtöä mulla ei ollut aavistustakaan mitä tuleman pitää ja mihin sitä nyt tarkalleen ollaan edes menossa. Kuitenkin koko ajan mulla oli hirveän kotoinen olo lähteä, eikä missään vaiheessa pelottanut tai surettanut. Olin vaan ja ainoastaan innoissaan. Olin myös perheen entisen au pairin kautta saanut tietää muutaman suomalaisen tytön jotka tuli tai oli jo myös näillä kulmilla, joten pelkoa ypöyksin jäämisestäkään ei ollut! Oon aina ollut tosi huono jännittämään, mut sen voin kyllä sanoa, että lähtöä edeltävänä päivänä olin niin paniikissa, että jännitti, oksetti ahdisti ja itketti kaikkea yhtä aikaa. Yölläkään ei tullut nukuttua kuin pari tuntia. Kuitenkin siinä vaiheessa kun oltiin selvitty ongelmitta Saksan maankamaralle ja perhe oli löytynyt, oli kaikki noi olotilat tipotiessään!
Siinäpä vähän fiiliksiä jota muistan ennen lähtöä olleen ja käytännön juttuja jotka saattaa kiinnostaa tulevia au paireja. Ens kerralla voitais sit siirtyä vähän ajankohtaisempiin aiheisiin ja voisin kirjoitella kuulumisia näiltä suunnilta!

Kuka? Miksi au pair?

Kuvituksena tällä kertaa toimii mun ylioppilaskuvat koska no, ne nyt on ainoot oikeet kuvat joita musta on vähään aikaan otettu.
Siltä varalta et tätä blogia eksyy lueskelemaan joku epätuttu, taidan tähän väliin kertoa vähän itsestäni. Täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee siis Alina, 18-vuotias viime kevään ylioppilas jonka varmaan voitte huomata kuvistakin. Harrastuksista on vähän vaikee sanoa tässä vaiheessa vielä mitään, sillä täällä mulla niitä juurikaan ei ole. No, käyn kielikoulussa kahdesti viikossa, mut pikkuhiljaa pitäis alkaa myös keksiä muutakin säännöllistä tekemistä.


Mun perhe täällä on suomalais-saksalainen ja lapsia hoidettavana on kolme 4, 9 ja 11- vuotiasta tyttöä. Tytöt osaa siis suomea ja se helpottaa mun elämää ihan älyttömästi! Nuorin tosin puhuu mulle lähinnä saksaa, mutta ymmärtää kyllä kun vastaan sille suomeksi. Itsekinhän oon siis lukenut ja kirjoittanut pitkän saksan, joten saksan ymmärtäminen ei tuota ongelmia. Puhuminen sen sijaan on vielä vähän haastavaa ja tosi hidasta ja tönkköä, ainakin mun mielestä, mutta eiköhän se siitä lähde paranemaan päin.


Miten sitten oon päätynyt tähän pisteeseen? No, ensinnäkin, oon aina ollut vähän semmonen et en oo ikinä viihtynyt kauaa yhdessä paikassa, vaan jatkuvasti on kova tarve nähdä ja kokea kaikkea uutta. Mulla on siis aina veri vetänyt ulkomaille (tai muuten vaan uusiin ja erinlaisiin tilanteisiin), ja ennen au pairiksi lähtemistä oon ollut esimerkiksi EF kielimatkalla Maltalla ja kuukauden kesävaihdossa Saksassa plus siihen kaikki turistimatkat perheen kanssa ja koulun ulkomaanprojektit.

Haaveena oli jo lukiossa päästä viettämään vaihtovuosi, mutta kun ei onnistunut niin mulle oli melkeimpä itsestäänselvyys että jossain vaiheessa tuun asumaan pidempään ulkomailla. Eipä sit yliopistostakaan mulle tänä vuonna vielä paikkaa irronnut, joten välivuosi oli ainoa vaihtoehto. Ja mikäpä ois parempi tapa viettää sitä kun kerätä kokemuksia ulkomailta! No, tähän väliin voin tunnustaa et eipä mulla Suomessakaan puhelinmyyntiä parempaa työtä ollut joten lähtö oli myös vähän pakon edessä - ei silti haittaa tippaakaan. Koska olin aikaisemmin ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ja tulevaisuudessa haluaisin päästä opiskelemaan luokanopettajaksi, tuntui au pairiksi lähteminen vaan kaikista helpoimmalta ja luontevimmalta ratkaisulta. Sitten ei muutakuin profiilia au pairien ja perheiden "deittisivustolle" ja perhettä etsimään!

No täällä sitä nyt ollaan ja neljäs viikko pyörähti tänään käyntiin! Älyttömän hyvin oon tänne kyllä sopeutunut ja tää on alusta asti tuntunut ihan kodilta. Kavereita on löytynyt ja perhe tuntuu ja on alusta asti tuntunut ihan omalta. Hostmamakin just pari päivää sitten sanoi mulle, että tuntuu niinkuin oisin ollut täällä aina. Tottakai täällä on myös niitä huonoja hetkiä joita jokaisen arkeen kuuluu, mutta enemmän au pairin realitystä voisin kertoa kokonaan omassa postauksessa - siitäkin nimittäin riittää asiaa!

Jostain pitää aloittaa

Heissan kaikki siellä ruudun toisella puolella! Tai no, eipä siellä taida vielä ketään olla kun tässä ensimmäistä postausta vasta kirjoitellaan, mutta samapa tuo. Täällä kirjottelee Alina, 18-vuotias Frankfurtissa asuva au pair!

Ajatusta blogin alottamisesta pyörittelin jo Suomen puolella, mut en tiennyt ollenkaan et minkälaista mun elämä täällä tulee olemaan tai että onko mulla ylipäänsä mitään kirjoitettavaa, joten en saanut sitä kuitenkaan aikaiseksi. Nyt oon ollu täällä tasan kolme viikkoa ja mulla on heräilly paljon kaikkia ajatuksia esimerkiks ulkomailla asumisesta, aupairin elämästä ja vieraalla kielellä puhumisesta, jotka haluaisin johonkin ylös, talteen ja mahdollisesti myös muille luettavaksi. Ja monesti kun sanaisen arkkuni avaan niin juttua saattaa riittä, joten kaikkia romaaneja en viitsi faceenkaan kirjoittaa. Blogin avulla on helpompi myös päivittää kuulumisia kavereille ja sukulaisille joille ei tuu päivittäin oltua yhteyksissä, joten tässäpä tämä nyt olis!

Blogin nimeksi valikoitui niinkin mielikuvitukseton nimi kuin Alina in FFM, koska mun nimeni on Alina ja asun nyt FFM:ssä eli Frankfurt am Mainissa. Jotenkin kaikista pikkuisenkaan mielikuvituksellisemmista nimistä joita sain keksittyä tuli vaan mieleen jotkut kliseiset "quotet" weheartista tai ne blogit joita aina yläasteella kirjoiteltiin. Englanniksi nimi on siksi koska jotenkin mun mielestä toi lyhenne FFM ei taivu suomen kielelle järkevän kuuloisesti.

Oon kirjoittanut blogia ennenkin pari vuotta takaperin. Se oli enemmänkin sellainen mihin lätkittiin fiiliskuvia ja pari sanaa perään. Nyt mulla ois tarkoitus ainakin silloin tällöin kirjoittaa vähän pidemmin ja syvemmin asioista, mutta saattaa tietty muutama räpsykin eksyä sinne sun tänne. Saa nyt nähdä millaseks tää muokkaantuu, tai kauanko edes jaksan kirjoittaa. So far so good! Vaikka tää varmaan pääasiassa tulee olemaan au pair juttuihin liittyvä blogi, niin hostperheen yritän pitää tän ulkopuolella. Esimerkiksi en tuu kirjoittamaan tänne perheenjäsenten nimiä tai laittamaan kuvia, joista lapset voi tunnistaa, että ne ei varmastikkaan lähde leviämään mihinkään. En myöskään usko et ketään kiinnostaa lukea täältä hirveän yksikohtaisia juttuja vaikkapa siitä kun pikku-F taas mököttää tai keskimmäinen V raivoaa pää punaisena. postauksen kuvina toimi vähän reilu vuosi sitten tehdyn Berliinin reissun kuvat.

Ens postauksessa voisin ehkä kirjottaa enemmän itsestäni ja miten oon tänne päätynyt, bis dann!